sunnuntai 24. syyskuuta 2023

Beatlesit hajos (ikivanha uutinen joo)

Onpas kestänyt kauan saada tämä postaus kirjoitettua.. C-pentueen ongelmat lamauttivat totaalisesti ja haasteet C-pentujen ensi päivinä ja -viikkoina pitivät niin kovin kiireisenä, ettei vuorokauden tunnit riittäneet postauksiin. Niistä C-pentueen jutuista sitten ehkä myöhemmin, se on oma juttunsa se. Mutta viimein nyt, kun Beatlesit lähestyvät jo 7 kuukauden ikää, on aika julkaista luvatut tarinat heidän nimiensä takaa.

Eli kuten muita some-tilejä seuranneet varmasti huomasivatkin, tämä meidän B pentue sai nimensä The Beatles rockyhtyeen biisien  mukaan. Jos joku ei muista meidän nimeämisperiaatteita, niin tästä vanhasta postauksesta löytyy ..

Meidän perhe (minä, puolisoni sekä 2 aikuista lastamme) valitsi joukon biisejä, jotka olivat mielestämme joko biiseinä tai kissanniminä "voittamattomia". Sitten pyysimme Hallan sijoitusperheen apua, he kuitenkin tunsivat pennut ja niiden luonteet parhaiten. 

Pentu nro 1, classic tabby on kolli nimeltään FI*JustKittying Revolution. Revolutionin nimi tuli sitä, että tätä veijari oli alusta asti kovin aktiivinen ja erittäin utelias ja teki useita kodin aluevaltauksia ensimmäisenä. Pentu myös haastoi muita pentusia jatkuvasti mukaan tutkimusretkilleen. Sittemmin tämä komea kollipoika sai oivat lempinimet "Repoluutio" ja "Repomies". Nykyään tämä jo alle puolivuotiaana äitiään isompi jässikkä tunnetaan nimellä Lemmy, ja hän asuu Kangasalla sijoituskodissaan. Jos kaikki menee hyvin, pääsee Lemmy treffailemaan kauniita perinteisiä siperiankissoja keväällä 2024. Voit seurata Lemmyä Instassa.

Lemmy (Revolution)
photo Katja I-S

Pentu nro 2 on naaras nimeltään FI*JustKittying Eleanor Rigby. Kaunis pentu, kaunis nimi ja vielä upea biisikin. Eleanor oli hyvin rohkea ja jopa itsenäinen pentu, joka viihtyi varsin hyvin itsekseen touhuten ja oli erityisen rakas pentunen setämies Tilkulle, perheen kastraattiurokselle. Nykyään tämä kilpparikaunotar tunnetaan nimellä Elle ja hän johtaa sijoituskotinsa kissa- sekä koiralaumaa varmoin ottein. Jos kaikki menee hyvin, tulee Elle saamaan kissalamme seuraavan pentueen vuonna 2024. Voit seurata Elleä Instassa.

Elle (Elanor Rigby)
photo Pekka A

Pentu nro 3 tunnettiin alusta asti Taskukissana, varsin pienen kokonsa vuoksi. Taskukissa oli mun kaikkien aikojen pienimpänä syntynyt pentu, joka oli niiiiiiiiiiin ❤️, että tuli sellainen tunne, että Hän tarvitsisi kaiken mahdollisen rakkauden maailmassa kasvaakseen isoksi kissaksi. Siksi tämä upea classic tabby kilpparityttö sai nimekseen FI*JustKittying All My Loving. Taskukissa osoittautui varsin pippuriseksi pakkaukseksi, eikä kyllä jäänyt kenellekään toiseksi, edes pentupaineissa. Repomies (Revolution) oli Taskun paras kamu ❤️. Taskukissa muutti Vantaalle ja nykyään hänet tunnetaan Luluna. Lulun kaverina samassa yhteisössä asuu kissakaveri Kiki. Voit seurata Lulua Instassa

Lulu (All My Loving)
photo Aino Y-O

Pentu nro 4 oli leikkisä touhukas siperiantiikeri, joka ansaitsi maailman cooleimman nimen: FI*JustKittying Helter Skelter. Seurasin ja vertailin kovin tarkkaan Hepsterin ja Repoluution kasvua, kumpi pääsee lemmikiksi, ja kumpi treffikaveriksi upeille kissaneideille. En sitten osaa sanoa, kumpi kissa siinä sitten noin niinkuin kissan näkökulmasta oikein voitti: lemmikiksi päätynyt Hepster vai siitoskolliksi valittu Repoluutio 😁.  Hepster muutti Vantaalle omistajansa ainokaiseksi ja sai nimekseen Sulo ❤️.


Sulo (Helter Skelter)
photo Emilia K

Pentu nro 5 sai nopeasti lempinimen "Pikkupossu", koska ahnaasti töni muut pois paikaltaan maitobaarista, ja piti huolen siitä, että sai itse enemmän kuin oman osansa. Sittemmin tämä muiden pentujen  ruokailuja sekä syliaikaa verottanut "mä syön kaiken" -tyyppi saikin ansaitusti nimekseen FI*JustKittying Taxman. Taksmakkeli alias "Täksis" sulatti koko perheen sydämet, ja oli pentueesta se, joka mieluiten kaivautui kainaloon ja syliin rapsuteltavaksi. Ja edelleen uudessa, ikiomassa kodissaan hän hakee mielellään paljon hellyyttä ja huomiota omilta ihmisiltään. Remuna tunnetulla Täksiksellä on kotonaan kissakaveri, tai ei pelkkä kaveri, vaan jopa sukulainen. Täksiksen pappa (Flor Dostoyanie Sibiri aka Igoran Pobeda) on kissakaveri Papun iskä.  


Remu (Taxman)
photo Tarja P

Last but not least onkin pentu nro 6, kilpparitäplikäs tyttö. Hän on yksinkertaisesti FI*JustKittying Her Majesty. Aivan paras ja oikeastaan ainoa mahdollinen nimi "Dancing Queen"in perilliselle. Alkuun suunnittelin juuri häntä jalostuskissaksi kissalaamme, mutta lopulta päädyin Elleen.. lähes tulkoon arvalla. Elle oli vähän rohkeampi ja isompi. Mutta vieläkin huomaan ajattelevani, oisko pitänyt.... Onneksi hänelläkin on maailman paras ikioma perhe, niin ei oikeasti kaduta. Vaikka viime yönä tulikin uniin, että Hänestä tulikin seuraavien pentujeni emo 💕. Tämä ihana pikkuneiti lempinimeltään "Hesen Majoneesi", nykyään Queeni siis muutti Asikkalaan lemmikiksi ja hänellä on parikin kissakaveria (Maine Coon ja Ragdoll) sekä koirakamu. Queenia saattaa jatkossa näkyä näyttelyissä 😀 sekä Instassa

Queeni (Her Majesty)
photo Tuija A


Kaikkien aikojen suosituin ja vaikutusvaltaisin rockyhtye The Beatles hajosi 1970. Enemmän kuitenkin henkilökohtaisesti osui 53 vuotta myöhemmin tämän Beatles-pentueen hajoaminen kesäkuussa 2023. Vaikka kaikki löysivät aivan ihanat kodit, jäivät nämäkin kakarat ikuisesti mun sydämeeni. 

💔💕💔💕💔💕

torstai 6. huhtikuuta 2023

Viisi viikkoa pentupesällä

Kuluneet viisi viikkoa ovat menneet nopeasti. Pennut ovat muuttunet rääpäleistä pikkukissoiksi. Ensimmäisen viikon asuin pentujen kanssa, mutta sitten oli aika jättää pennut sijaiskodin hellään huomaan. Perheessä on vanhempien lisäksi kaksi peruskouluikäistä tytärtä, joten pennut tulee varmasti huolella sosiaalistetuiksi 💗. Halla on ihan super-emo, ja vietti ensimmäiset nelisen viikkoa lähes kaiken ajan pesässä. Maitoa riittää ainakin toistaiseksi, ihan yhden käden sormissa on ne kerrat, kun jotain pentua on vähän buustattu pullomaidolla. Nyt pennut ovat viikon ajan maistelleet kermaviiliä, kitten moussea ja lihaa. Käyvät myös vesikupilla. Viimeisen reilun viikon ajan pennut ovat asuneet pahvilaatikon sijaan ensin tuplahäkissä ja nyt kehässä perheen kodin sydämessä, keskellä elämää! Kohta pennut kyllä jo valtaavat koko talon 😆.

Mulla on taas luottokuvaajana virallisille viikkokuville oma tyttäreni, nimimerkillä @uniporo 💗. 5-viikoiskuvat jouduin itse räpsimään, kun flunssa sai tyttärestä tiukan otteen. Jatkossa toivottavasti kuvat taas taattua uniporo-laatua. Pennut ovat kaikissa kuvissa samassa järjestyksessä, niin on helpompi seurata kunkin kehitystä.

1 viikon ikäiset pennut 
2.n viikon ikäiset pennut
3:n viikon ikäiset pennut
4:n viikon ikäiset pennut
5:n viikon ikäiset pennut


Pennut saivat jo viralliset nimensä, mutta teenpä siitä ikioman postauksen, eli pidän teitä vielä jännityksessä. Tai löydät ne Instasta ja Facesta jo, josset malta odottaa 😀 Ja jos maltat, voit koittaa odotellessasi arvailla, minkä bändin biisit tälle pentueelle tuli. 

sunnuntai 5. maaliskuuta 2023

Hallan synnytys

Halla sai 6 ihanaa pentua 1.3.2023. Se oli minun 5. synnytys doulana. Aina yhtä jännittävää. Tämä ehkä kaikista jännittävin, koska Halla on ensimmäinen kissani, joka ei oikeastaan olekaan mun ikiomakissa 😉. Halla asuu sijoituskodissaan, joten ei Hallan kanssa oikein tunneta toisiamme. Onhan Halla toki meillä syntynyt, joten joku tuttuus saattaa meillä keskenään olla. 

Nyt kuitenkin oli tämän synnytyksen kanssa sellainen hassu tilanne, että Hallan ikioma perhe oli suunnitellusti lomamatkalla, ja minä olin lupautunut kissoille kotilaiseksi ja Hallalle doulaksi. Tilanne oli siis itselleni normaalia jännittävämpi.

Halla on perheen toinen kissa, täällä asuu myös Setämies Tilkku aka Amurin Christian. Setämies on kovin tuttavallinen ja viihtyy sylissä, kaipaa seuraa ja aktiivista tekemistä.

Muutin kimpsuineni Hallan kotiin maanantaina. Asetuin taloksi ja tein itseäni tutuksi kissoille. 

64 tiineysvuorokautena, tiistaina ennen puoltapäivää Halla alkoi olemaan aika levoton. Halla etsi pesää mm. pyykkikoneesta ja vaatehuoneesta. Kolmelta Halla meni (vähän ohjatusti) synnytyspesään. Avautumisvaihe oli selvästi alkanut ja kesti pitkään. 

Niin pitkään, että ehdin jo huolestua (turhaan). Supistukset olivat tunteja aika pieniä, ne huomasi siitä, että Hallan jalat ojentuivat kohti pesän seinämiä. 

Muutaman kerran Halla kävi pois pesästä jaloittelemassa, mutta supistusten palattua kissa kipitti kiireesti pahvilaatikkopesäänsä. Kun puoliyö lähestyi, eikä kunnon supistuksia näkynyt, soittelin varmuuden vuoksi eläinlääkäriin ja laittelin viestiä parille tutulle kasvattajalle. Erityinen kiitos Tessalle 💖 puhelintuesta ja rauhoittelusta. Avautumisvaihe voi tosiaan kestää vaikka vuorokauden. Sen tiesin, mutta kun yö lähestyy, alkaa mielessä huolet painaa, ja pohdin kovasti, mistä tunnistaa polttoheikkouden, tilanteen jossa supistukset eivät ole riittäviä pennun ulos punkeamiseen. 

Puolilta öin ne kunnon supistukset sitten viimein alkoivat (katso video supistuksista)

Supistuksia tuli 1-4 min välein, kunnes ensimmäinen pentu oli maailmassa klo 2.24. Seuraavat syntyivät klo 2.54, klo 2.59, klo 3.14, klo 3.27 ja viimeinen oli maailmassa klo 3.57. 

Kaikki kuusi maailmassa noin puolessatoista tunnissa, Hallan 65:enä tiineysvuorokautena! Halla hoiti kaikki hommat paremmin kuin mallikkaasti. Yhden pennun kohdalla autoin kuivailussa ja napanuoran katkaisussa, koska kolmas pentu syntyi niin nopeasti toisen jälkeen, ettei Halla ehtinyt itse kaikkea hoitaa, kun piti jo keskittyä seuraavan syntymään.   

Olin turhaan pelännyt, ettei Halla ehkä luottaisi minuun. Päinvastoin! Halla vaati minua pesälle koko tapahtuman ajaksi. Eli roikuin synnytyspesällä noin 13 tuntia Hallan tukena. (Katso video)


Kun oli katsekontaktissa Hallaan, ja lumpsuttelin silmiäni, Halla rauhoittui. 


Jossain vaiheessa kokeilin Spottarista "Rauhoittavaa musiikkia kissoille", ja kolmannen biisin kohdalla mun oli uskottava sen tehoon. Musiikin aikana Halla ei tarvinnut katsekontaktia minuun, vaan rauhoittui irti katsekontaktista ja jopa nukahti hetkeksi. Joko musiikki todella auttoi rentoutumaan, tai sitten synnytyksessä oli joku tauko 😀. Musiikista huolimatta Halla edelleen hätääntyi heti, jos poistuin laatikolta, vaikka vain noustessani seisomaan oikaistakseni vähän kehoani. Halla kävi levottomaksi, naukui ja tuli pois pesästä luokseni. Ja kun kävin ihan pakollisella biotauolla, tuli Halla huoneen ovelle itkemään perääni. Kesken ponnistusvaiheen! Hassu kissa!

Kun pennut olivat syntyneet, oli aika siistiä pesää ja antaa emon keskittyä ihaniin pentuihinsa.


Ja viimein viideltä aamulla oli minunkin aika oikaista nukkumaan. Onnellisena 😻 Kaikki oli mennyt hyvin. Nyt toivotaan, että pennut ovat terveitä ja Halla jaksaa niitä hyvin hoitaa.

keskiviikko 1. maaliskuuta 2023

Ne on täällä !!!

Kissalamme B-pentue on syntynyt ❤️


Kuusi ihanaa palleroa tuli maailmaan aamuyöllä piiiitkän päivän jälkeen. Emo ja pennut voivat ainakin toistaiseksi hyvin. Nyt tutustellaan väreihin ja sukupuoliin. Ja toivotaan että kaikki ovat terveitä ja selviävät elämänsä vaarallisimman viikon. 

DOB 01.03.2023
Emo/Dam: FI*JustKittying Dancing Queen
Isä/Sire FI*Ondruskan Chiellini


Löydät päivittäin pieniä Livevideo-pätkiä, kuvia ja tarinaa Facebookista ja Instagramista.

maanantai 20. helmikuuta 2023

Pussauskoppijuttuja... taas

Pussauskopin luukku kolahti taas.. Tällä kertaa "sviitissä" vuorostaan Helmi aka JustKittying Super Trouper ja Punakoivun Floki 😻.



Ensin meille tuli kylään komea hurmaava
Muhoksen poika - Punakoivun Floki. 

    Floki on todella ihana kissa, sekä ulkonäöltään että luonteeltaan

Sitten meille tuli kylään Helmi 
sijoitusperheensä kanssa.
Helmi jäi, perhe lähti.

Helmi kävi Flokin luona pussauskopissa
ensin omassa kopassaan,
mutta murisi sen verran tomerasti,
että eka vierailu Flokin luona oli hyvin lyhyt

Myöhemmin pussauskoppikäynnillä
Helmi tuli itse jo ulos kopastaan 

Ja kissat tekivät varovaista tuttavuutta

Helmi jatkoi kuitenkin murinaa 
Flokin lähentely-yrityksille

Koska Helmi ilmaisi ensin selkeää vastarintaa Flokin ihastuneelle kujerrukselle, päätin tutustuttaa kissat toisiinsa Helmin ehdoilla. 
Helmi pääsikin yöksi palvelijoiden
huoneeseen pussauskopin sijaan.
Havahduin jossain vaiheessa tuijotukseen!

Hyvänen aika kuinka tämä tyttö näyttää äidiltään!
 
Seuraavana päivänä tutustumisleikit jatkuivat ja illalla seurasi jo pari sensuroitua tapahtumaa! Niistä varsin läheisistä hetkistä ei kuvia julkaista. Lemmenleikkien välissä Floki pesi uutterasti Helmiä. 




Toivotaan, että uuttera puuhastelu sviitissä tuottaa tulosta ja että kaikki sujuu hyvin. Jos näin käy, voimme odotella pentuja viikkojen 16-17 vaihteessa. 

Helmi on asunut luovutusiästään saakka sijoituskodissaan, joka tällä hetkellä asuu Helsingissä. Helmi on varsinainen "maailmanmatkaaja", kissa on käynyt perheensä kanssa Italiassa saakka. Helmi palaa perheensä luo astutuksen jälkeen, mutta mikäli Helmi tiinehtyy, muuttaa hän kissalaamme ennen synnytystään ja pennut syntyvät tänne meille. Helmi palaa ikiomaan kotiinsa vasta sitten pentujen luovutuksen jälkeen.

Mutta ennen sitä jännitetään kovasti
reilun viikon päästä syntyviä Hallan pentuja.. 


Stay tuned!!!

maanantai 13. helmikuuta 2023

Hallan tiineyskuulumisia

Tiineysuutisia 💛 Hallan, aka JustKittying Dancing Queenin viime vuoden viimeisen viikon treffit Kilun, aka Ondruskan Chiellinin kanssa taisivat onnistua 😻.

Ainakin Hallan massu on viikko viikolta pyöristynyt
ja sieltä tuntuu jo liikettä!!! IIIIIIIK ihanaa!

Halla on etsiskellyt jo pääsyä kaappeihin ja komeroihin,
ja niinpä teimme Hallalle jo pari vaihtoehtoa synnytyspesiksi

Pesävaihtoehtoja on punnittu....

....myös Hallan velipuoli-Tilkun,
(Amurin Christian) toimesta 💙

Halla ei ole vielä kertonut mielipidettään pesistä.

Mutta nälkä on kova!
Hallan mielestä ruoka-ajoilla on aivan liian pitkät välit.
Välipaloja ja itse ruokaakin, varsinkin herkkukalaa,
pitää välillä vaatia varsin painokkaasti.

Vielä pitää pari viikkoa malttaa..
viikolla 9 on laskettu aika.
Toivottavasti kaikki menee hyvin 👏


Kannattaa olla muutenkin kuulolla...

Odotamme kovasti Helmille, aka JustKittying Super Trouperille kiimaa alkavaksi. Komea kolli jo odottelee kuumeisesti... Tästä paljastamme lisää vasta, jos ja kun päästään treffeille asti.