Päätös hoidosta

Edellisessä postauksessa kerroin Pörrön sairastumisesta FIP:iin. Tässä postauksessa kerron aluksi FIP:stä, mikä se oikein on ja mistä se tulee. Ja tuon laatikoidun fakta-osuuden jälkeen jatkuu Pörrön tarina.

Takaisin Pörrön tarinaan. Olimme koko Pörrön eläinsairaalassaoloajan tiiviisti yhteydessä Pörrön ruotsalaiseen kasvattajaan. Kun kerroimme eläinlääkärin vahvasta FIP-epäilystä, kertoi kasvattaja meille pohjoismaalaisesta julkisesta Facebook -ryhmästä Kampen mot FIP, josta saa ajantasaista tutkimustietoa FIP:stä. Ryhmästä saa myös tulkinta-apua oman kissansa labratutkimuksille, jos epäilee kissallaan olevan FIP. Lisäksi ryhmästä saa tietoa vuonna 2019 löytyneestä parantavasta hoidosta, jonka tohtori Niels Pederssenin tutkimusryhmä oli todennut varsin menestyksekkääksi. Artikkeli tutkimuksesta: "Efficacy and safety of the nucleoside analog GS-441524 for treatment of cats with naturally occurring feline infectious peritonitis"

Liityimme Facebook -ryhmään. Ryhmän tukihenkilö ja eläinlääkäri tulkitsivat Pörrön verikoevastaukset. Heidän vahva viestinsä oli, että kaikki löydökset viittaavat FIP:iin, mutta he suosittelivat odottamaan vielä vastausta Pörrön keuhkoihin kertyneestä nesteestä otettuun näytteeseen. Selvittelimme alustavasti hoitoon liittyviä käytännön asioista sekä hoidon kustannuksia. Pörrön kasvattaja lupasi auttaa meitä kaikin mahdollisin tavoin. Tätä edellä mainittua parantavaa hoitoa ei valitettavasti vielä saa Suomesta eläinlääkäreiden kautta, mutta Ruotsissa saa (ja Australiassa ja Iso-Britanniassa)! Naapurimaassamme Ruotsissa on tällä hetkellä jo useita eläinklinikoita, joilla on lisenssi BOVAn valmisteisiin ja hoitoprotokollaan. Eli rekisteröityjä kaupallisia lääkevalmisteita ei vielä ole saatavilla, mutta eläinlääkärit voivat saada lisenssin (laillisen luvan nukleosidianalogiin eli Remdesiviriin) Bova Aus'in kautta. Linkki australialaiseen artikkeliin: "Treatment of FIP in cats with subcutaneous remdesivir followed by oral GS-441524 tablets"

Luettelo lisenssin hankkineista klinikoista Ruotsissa, tilanne 09/2022: 

• AniCura Djursjukhuset Albano, Danderyd, Tukholma
• AniCura Regiondjursjukhuset Bagarmossen, Tukholma
• Anicura Jägarvallens Djursjukhus, Linköping
• AniCura Djursjukuset, Hässleholm 
• Väsby Djursjukhus, Tukholma
• Blå Stjärnans Djursjukhus, Göteborg
• Din Djurklinik, Mölndal
• Lejonets Veterinärer, Knislinge
• Evidensia, koko ketju Ruotsissa

Suomessa ollaan valitettavasti tässäkin asiassa Ruotsia jäljessä ja suomalaiset kissanomistajat joutuvat vielä hoitamaan FIP-kissansa itse epävirallisesti ja omalla vastuulla. Eli suomalaiset kissanomistajat joutuvat hankkimaan ja antamaan lääkityksen itse. Tai hakeutumaan hoitoon Ruotsiin. Odotan kovasti sitä, mikä eläinlääkäri tekee ensimmäisen avauksen ja hankkii BOVAn lisenssin FIP:in hoitoon.

 

No, me edelleen toivoimme, että Pörrön sairauteen löytyisi joku muu syy ja jäimme odottamaan vastausta Pörröjen keuhkojen effuusionesteestä otetusta näytteestä. Kun eläinsairaalan eläinlääkäri sitten viimein muutaman päivän päästä soitti, saimme 100% vahvistuksen sille, että Pörröllä oli FIP. Tieto lamautti meidät. Ja Pörrön kasvattajan. Diagnoosi iski meihin monella tasolla. Ensinnäkin ihanalle suloiselle Pörrölle oli luvassa elinpäiviä enää alle kaksi viikkoa! Olimme menettämässä koko kissan, rakkaan lemmikin. Toisekseen, oliko Pörrö meillä jouluna vieraillessaan tartuttanut A-pennuille kissakoronan? Oliko niillä riski sairastua ja menehtyä FIP:iin? Menettäisimmekö lisää kissoja? Kolmannekseen, jos Pörrö jollain ihmeen ilveellä tai tällä uudella hoidolla selviäisi, ei FIP-kissasta olisi enää siitoskolliksi. Menetimme siis siitoskollin ja siihen liittyvät jalostussuunnitelmat! Neljännekseen, Pörrön kasvattajallakin oli vielä jalostussuunnitelmia Pörrön emolle. Mutta Pörrön diagnoosin jälkeen Pörrön emo steriloitiin jo muutaman päivän päästä. Siihen loppui senkin kissan jalostusura. 

Pörrön kasvattaja on hyvin huolellinen ja vastuullinen, kasvattaja jo toisessa sukupolvessa. Hän tutkii tarkkaan sukulinjoja, tehden kissoilleen suositeltuja testejä laajemmin terveys- ja geenitestejä. Hän on mukana Clean Genealogy Group:ssa, jonka jäsenille siperiankissojen terveys ja puhtaat sukulinjat ovat prioriteetti nro 1 kasvatuksessa. Hän on myös tosi tarkka esim. vessahygieniasta kissojensa kanssa - kaikilla aikuisilla kissoilla on omat mikrosirulukolliset vessansa. Tästä syystä kasvattaja olettaa, että Pörrön emon täytyi olla ns. kissakoronan krooninen kantaja. Pörrö sai kissakoronan juuri emoltaan,  samoin kuin FIP:ille altistavan geenistön. 

Kasvattajan mikrosiruvessat

Olin hermoromahduksen partaalla sekä Pörrön sairastumisesta, että myöskin siitä pelosta, että oliko Pörrö voinut tartuttaa meille marraskuun lopussa syntyneet A-pennut kissakoronaan. Kellään pennuista ei ollut missään vaiheessa ollut ripulia, mutta eihän Pörrölläkään ollut ripulia, ei pojallani asuessaan, mutta ei myöskään syntymäkodissaan. No miksi ajattelin Pörrön tartuttaneen? Koska kävin ajoittain katsomassa Pörröä ja Pörrö oli poikani mukana meillä joulunpyhät. Olimme tuolloin vielä autuaan tietämättömiä Pörrön sairastumisesta. A-pentueen kissakoronan (FCoV) mahdollisuus on kuitenkin häviävän pieni. Ensinnäkin jouduimme Karamellin takia eriyttämään Pörröä ja Karamellia. Niinpä Pörröllä oli ikioma vessa. Ja Pörrön jouluvierailun päätyttyä tämä Pörrön vessa kannettiin autotalliin odottamaan Pörrön seuraavaa vierailua meillä. Ja pennut asuivat tuolloin vielä pesässään makuuhuoneessa. Toki muutama pentu piipahteli joulun pyhinä myös kodin puolella. Tämän vuoksi hermoilin sitä häviävän pientä mahdollisuutta, josko Pörrö olisi tassuissaan kantanut virusta kotimme lattioille. Pennut olivat jouluna kuitenkin vasta alle 4 viikkoa vanhoja, eli pennuilla oli vielä emonmaidon antama immuniteetti viruksille. Toinen mahdollinen tartuntatapa olisi voinut olla minun vierailut pojallani Pörrön luona. Olisinhan voinut kantaa kissakoronan kotiini käsissäni tai vaatteissani. Mutta tähänkään en usko, sillä näin riskiryhmään kuuluvana pesin ja desinfioin ihmisten COVID-19 vuoksi aina käteni huolellisesti kotiin saapuessani. Sekä vaihdoin ns. kotivaatteet ylleni. Ja silloin, kun pennut asuivat vielä makuuhuoneessa, desinfioin käteni vielä makuuhuoneessakin, aina ennen pentuihin koskemista. Mietin myös A-pentujen mahdollista FIP -periytyvyyttä. En tiedä A-pentujen emo Cinnan linjoissa olleen yhtään FIP tapausta. Myöskään isä Pobedan mahdollisista FIP-linjoista ei ainakaan ole tietoa. Ja molemmilla kissoilla on kuitenkin useitakin muita pentueita. Tietääkseni kaikki terveitä. Vaikka todennäköisyydet A-pentueen sairastumisesta ovat kaiken kaikkiaan häviävän pienet, painaa huoli kuitenkin edelleen mieltäni. Varmaan koko näiden kissojen eliniän.

Pörröllä oli eläinsairaalasta päästyään
 "puku" päällä, koska kyljessä oli haava
imulaitteen ja dreenin jäljiltä.

Pörrön sairastumisen aiheuttaneen alkushokin jälkeen päädyimme kokeilemaan hoitoa, pelastaaksemme Pörrön lemmikkinä. Lemmikkinä, koska ne siitoskollin urasuunnitelmat tosiaan valuivat viemäriin FIP:in perinnöllisyyden myötä. Onneksi meillä oli juuri ruotsalainen kasvattaja ja pääsimme hänen avullaan hoidon piiriin. Kerroin Pörröä hoitaneen suomalaisen eläinsairaalan eläinlääkärille, että aloitamme hoidon. Pyysin tätä suomalaista eläinlääkäriä yhteistyöhön kanssamme hoidon ajaksi. Hoidossa kun tulee kissan terveyttä tarkkailla mm. laboratoriotutkimuksin vähintään 4 vkon välein (ja useimminkin mikäli kissan vointi sitä vaatisi). Eläinlääkäri kieltäytyi ja sanoi, että muita kissojani voin toki heillä käyttää, mutta Pörrö ei ole tervetullut. Eläinsairaalassa koettiin, etteivät he voi olla osallisia hoitoprosessissa, joka ei ole Suomessa vielä virallinen. Niinpä jäimme siltä osin valitettavan yksin sairaan kissan ja haastavan hoidon kanssa. 

Tukenamme tällä pitkällä matkallamme oli onneksi sentään julkinen Facebook -ryhmä. Tässä Kampen mot FIP -ryhmässä on jäseniä, jotka ovat kiinnostuneita uusimmasta tutkimustiedosta ja hoidon kehittämisestä. Lisäksi siellä on kissanomistajia, joiden kissat ovat kuolleet FIP.iin. Ryhmässä on myös henkilöitä, joilla on FIP:iin sairastunut kissa ja jotka päätyvät aloittamaan hoidon, virallisen (Ruotsissa) tai epävirallisen (muissa pohjoismaissa). Ryhmässä saa asiantuntevia neuvoja FIP:iin ja sen hoitoon liittyvissä asioissa. Ryhmässä on toivoa ylläpitävä, iloitseva henki. Kiitos heille kaikille, erityisesti suomalaisille jäsenille, tämän kauhean kokemuksen jakamisesta sekä konkreettisesta avusta. Kampen mot FIP -ryhmä on varsinkin omalla vastuulla toteutettavassa hoidossa ensisijaisen tärkeä tuki, ettei kukaan ajaudu hankkimaan lääkettä (tai pahimmassa tapauksessa jotain maustettua keittosuolaa tmv.) epämääräisiltä mustan pörssin toimittajilta, joita alkaa olla jo hurjan paljon markkinoilla. Ryhmästä saa tukea ja turvaa myös haastaviin hetkiin ja ongelmatilanteisiin sekä kissan terveyden ja hyvinvoinnin arviointiin. 

En tule jakamaan julkisesti tarkkoja yksityiskohtaisia ohjeita turvallisuussyistä. Ettei kukaan huolestunut kissanomistaja ala sooloilemaan. Hoito vaatii aina yhteistyötä eläinlääkärin kanssa. Meilläkin oli taustatukena ruotsalainen eläinlääkäri. Lisäksi suinpäin netistä lääkettä ostettaessa voi päätyä ostamaan mitä sattuu. Liikkeellä on täysin villejä valmisteita, ilman minkäänlaista hoitavaa vaikutusta. Niinpä niin kauan, kuin valmistetta ei Suomessa saa eläinlääkärin kautta, on äärimmäisen tärkeää aloittaa hoito, jossei oman eläinlääkärin tuella, niin ainakin asiantuntevassa ohjauksessa. Että saa käyttöönsä turvallisia valmisteita ja kissan sairauteen ja oireisiin tepsivät tutkitut, oikeat yksilölliset lääkeannokset. Ja että osaa arvioida hoidon vaikutuksia sekä taudin mahdollista pahenemista. Vaikka hoito onkin todella tehokasta, kaikki eivät silti valitettavasti selviä! Mutta miten kävi Pörrölle? Se jää seuraavaan postaukseen... Täällä!

Jatkoa seuraa, stay edelleen tuned ...

Pörrön sairastuminen

Olen jo pitkään lupaillut tutuille kissaihmisille kirjoittaa tänne Pörrön sairastumisesta. Aikaa on jo näistä lupauksistani vierähtänyt, koska tämän blogitekstin aloittaminen on ollut todella vaikeaa .. kipu viiltää edelleen, enkä ole säästynyt kyyneliltä tätä kirjoittaessa. Vaikka kyse on joidenkin mielestä VAIN kissasta, on kyse rakkaasta lemmikistä ja perheenjäsenestä, poikani silmäterästä. 

Tarina on pitkä, joten jaan sen useampaan osaan. Tämä ensimmäinen osa kertoo Pörrön sairastumisesta FIP:iin eli kissojen tarttuvaan vatsakalvontulehdukseen. Jatkossa kerron lisää ja jaan tietoa FIP:istä ja kerron myös parantavasta hoidosta. Kyllä, parantavasta hoidosta!!!!  60-luvulta aina vuoteen 2019 asti on tauti ollut 100% tappava! Siihen ei ole aiemmin ole ollut parantavaa hoitoa, ainoastaan ns. tukihoitoja kissan voinnin parantamiseksi. FIP- diagnostiikkakin on ollut erittäin haastavaa. Meillä Suomessakin elää edelleen sitkeästi myytti siitä, että FIP voidaan diagnosoida vasta ruumiinavauksessa. Tosiasiassa diagnostiikka on kehittynyt huimasti ja varma diagnoosi voidaan asettaa erityisesti märkä FIP -tautimuodossa. Mutta näistä kaikista myöhemmin lisää, nyt aiheena Pörrön sairastuminen:

Pörrö aka SE*Voyakas Pyotr Pyatigorsk muutti Ruotsista Suomeen 5 kuukauden ikäisenä pojalleni, JustKittying ja Balladin -kissaloiden omistukseen. Tulevaisuudennäkymänä oli siitoskollin ura. Pörrö osoittautui luonteeltaan varsin valloittavaksi syli- ja seurakissaksi jo laivamatkalla Ruotsista Suomeen.

Kotiutuminen sujui hyvin. Pörröstä ja pojastani muodostui hyvin nopeasti tiivis kaksikko, varsinainen majakka- ja perävaunu viihtyen aina samassa huoneessa - kissa kun kulki pojan perässä joka paikkaan. 

Pörrön Suomeen muutto ajoittautui JustKittying ja Balladin -kissaloille kiireiseen aikaan: molemmissa oli pienet pennut eikä meiltä kasvattajilta ehkä riittänyt tarpeeksi huomiota havaitsemaan Pörrön kasvun hidastumista ja pysähtymistä eikä kissan yleistä "väsähtämistä". Kissa kun osaa tunnetusti piilottaa ja salata vaivansa ja kipunsa todella hyvin. Näin jälkikäteen, kun olemme asiaa yhdessä analysoineet, on näitä mainittuja merkkejä ollut havaittavissa, mutta siinä ajassa ei niistä huomattu huolestua sen enempää, vaikka esim. kasvu vähän mietitytti. Kun kissa muuttui pikku hiljaa vaisummaksi, ajatteli poikani kissan "hidastuneen vauhdin" kuuluvan asiaan. Hän ajatteli kissan kasvavan ja kissanpentuvaiheen leikkisyyden jo jäävän pikkuhiljaa taakse. Ja  toisaalta ... eipä se sairastumisen aiempi havaitseminen olisi mitään muuttanut. Sairauden kulkua ei ainakaan vielä toistaiseksi tunneta tarpeeksi tarkkaan eikä sitä osata mitenkään muuttaa tai ehkäistä. 

Pörrön ollessa 7kk ikäinen, poikani kyseli, onko kissan hengästyminen tavallista. Hetken Pörrön hetkittäisiä hengästymisiä pohdittuamme, päädyin pyytämään poikaani lähettämään mulle seuraavalla kerralla videokuvaa tilanteesta. 

Ei mennyt montaa päivää, kun pojalta tuli iltamyöhällä video ja kauhistunut viesti, että tää on nyt paljon pahempi kuin koskaan:

Ja videon nähtyäni lähdimme vielä samana iltana (yönä) eläinsairaalaan. Eläinsairaalassa Pörrö vietiin heti lisähapelle ja odottamaan eläinlääkäriä. Me ei saatu mennä kissan mukaan, vaan jäimme kuin orvot pirut käytävälle... 

Loputtomalta tuntuneen ajan jälkeen pääsimme tapaamaan eläinlääkäriä ja pikaisesti myös Pörröä. Pörröllä oli otettu röntgen-kuvat. Niissä näkyi, että kissan keuhkot olivat kirjaimellisesti täynnä nestettä. 

Työdiagnoosina Pörrölle oli pyathorax. Pörrö jäi sairaalaan ja meidät passitettiin kotiin. Eläinlääkäri kertoi, että neste keuhkoissa on aika tavallinenkin oire nuorella kissalla ja että yleensä syynä on joku bakteeri. Eikä niistä kuulemma aina edes päästä selville, mistä ja miten bakteeri keuhkoihin on päätynyt. 

Seuraavat päivät olivat painajaismaisia. Emme saaneet mennä katsomaan kissaa, olimme pelkkien puhelinaikojen armoilla. Yhtenäkään päivänä ei lääkäri soittanut silloin, kun oli luvattu. Ehdin joka päivä yrittää soittaa useita kertoja, ennenkuin sain jonkun kiinni. Hoitajat eivät kertoneet tilanteesta MITÄÄN, paitsi että kissa on syönyt ja pissannut. Ja että on ihana kissa. 

Joka päivä saimme eläinlääkäriltä tiedon, ettei Pörrö pääsisi kotiin vielä tänäänkään. Ja saimme jonkun arvion tehtävistä lisätutkimuksista ja niiden kustannuksista. Mutta vastausta sairastumisen syystä ei tutkimuksista tuntunut löytyvän. Tutkimuksilla saatiin poissuljettua sydänsairaudet, lymfoomat, syöpä… Kolmantena päivänä lääkäri viimein sanoi, ettei FIP:iä voi poissulkea, koska pleuranesteestä otetusta näytteestä ei löydy bakteeria. Eläinlääkäri kertoi, että FIP:iin ei ole parantavaa hoitoa. Kuolleisuus on 100% ja eliniän ennuste on 1-2 viikkoa. Sydämeni pysähtyi kauhusta. Seuraavat yöt ja päivät tuntuivat painajaisilta! 

Pörrö oli eläinsairaalassa yhteensä 5 päivää. Sen verran meni aikaa keuhkojen huuhteluun ja ”kuivattamiseen”. Kun Pörrö sitten viimein pääsi kotiin, oli työdiagnoosina FIP. Tai oli mikä oli, tiedettiin, että kissa oli vakavasti sairas ja pääsi kotiin viitesanoilla, että toipumiseen menee viikkoja. Jos toipuisi! Ja että jos kissalla todella olisi FIP, ei kissa todellakaan toipuisi. Jos kyseessä olisi FIP, alkaisi hengitysvaikeudet uudestaan keuhkojen täyttyessä nesteellä. Tällöin edessä uusi sairaalareissu ja eutanasia, koska FIP:iin ei ole Suomessa parantavaa hoitoa. Pörrölle annettiin kontrolliaika eläinsairaalalle viikon päähän, ja lähdimme kissan kanssa kotiin, sydän täynnä huolta. 

Muutaman päivän päästä eläinsairaalan eläinlääkäri sitten viimein soitti. Pörrön keuhkojen effuusionesteen näytevastaus antoi 100% vahvistuksen sille, että Pörröllä oli FIP. Tieto lamautti meidät.  

Pörrö oli todella uupunut ja nukkui paljon. Ruokahalu oli huonoa ja leikkiä kissa jaksoi vain hetken kerrallaan. Ja meitä musersi tieto, että hengitysvaikeuksien ilmaantuessa ei meillä olisi muuta vaihtoehtoa kuin päästää kissa kärsimyksistään ikiuneen sateenkaarisillalle. Pörrö oli lähes tauotta poikani sylissä tai kainalossa. Poikani halusi viettää kissan kanssa joka sekunnin, mitä aikaa oli jäljellä. Tilastojen valossa sitä ei ollut paljoa, noin 9 vrk diagnoosista... 

Mutta against all odds... Elikkäs vastoin kaikkia odotuksia Pörrön tarina jatkuu, joten STAY TUNED our crazy catladies and catgentlemen ... 

Jatko-osa tarinaan löytyy täältä ...