Jos joku perheenjäsen on saanut allergiaoireita kissoista, minkä tahansa kissan hankintaa tulee harkita erityisen huolellisesti. Kissa ei ole kokeilu eikä testikappale, vaan elävä olento ja mahdollinen elämänkumppani jopa 20 vuodeksi. Kissa on voimakkaasti reviiritietoinen ja stressaantuu herkästi ympäristön muutoksista ja kodin vaihdoksista. Lisäksi on hyvä tiedostaa, että kissan allergeenit tarttuvat tehokkaasti tekstiileihin ja rakenteisiin. Hyväkään siivous ei poista allergeeneja hetkessä, ja ne voivat säilyä esimerkiksi lattialistojen alla jopa vuosia. Tästä syystä emme myy pentuja allergiakoteihin emmekä lupaa allergiattomuutta.
(Lähde: Siperiankissojen kasvatuksen tavoiteohjelma, Suomen Kissaliitto)
Harkittu askel kohti yhteistä elämää?
Mutta siperiankissa herättää toivoa monissa, jotka ovat aiemmin saaneet allergiaoireita kissoista. Toivo on kaunis asia, ihmiselle yksi tärkeimmistä elämää ylläpitävistä voimista. Mutta kissan hankinta ei saa perustua uskoon, toivoon eikä yksittäiseen silittelyhetkeen.
Meiltä kysellään paljon mahdollisuuksia tulla tutustumaan kissalaan nimenomaan kissa-allergioiden näkökulmasta. Siksi olen koonnut kolme erilaista tapaa tutustua kissa-allergiaan ja siperiankissaan ennen mahdollisen kissan hankintapäätöksen tekemistä. Kaikki eivät tarvitse samaa. Joku haluaa lukea ja perehtyä. Toinen haluaa tutustua tilanteeseensa kotioloissaan. Kolmas haluaa kokea, miltä elämä kissojen keskellä oikeasti tuntuu. Voit valita tai edetä juuri niin pitkälle kuin oma harkintasi vaatii.
Mikään näistä palveluista ei ole lääketieteellinen allergiatesti eikä takaa sitä, että voisit tulevaisuudessa elää oireettomasti siperiankissan kanssa. Tarkoitus on tarjota tietoa ja harkinnan tueksi mahdollisimman realistisia tapoja tutustua asiaan ennen sitoutumista kissan elämään.
Kysy lisää!
- Allergiaopas
Laaja, tutkimustietoon ja siperiankissaa koskevaan tietoon perustuva opas auttaa ymmärtämään kissa-allergiaa, siperiankissan erityispiirteitä sekä sitä, mitä allergian kanssa eläminen voisi käytännössä tarkoittaa. Oppaan tarkoitus ei ole luvata, että siperiankissa sopii allergiselle, vaan auttaa tekemään mahdollisimman hyvä päätös tietoon perustuen.
Opas vastaa kysymykseen: Mitä minun oikeasti pitäisi ymmärtää siperiankissasta ja allergiasta ennen kuin edes harkitsen kissan hankkimista?
- Allergiapaketti
Kun haluat tutustua kissa-allergeeneihin ja omaan tilanteeseesi myös käytännössä, omassa kotiympäristössäsi.
Allergiapaketti sisältää Allergiaoppaan sekä materiaaleja, joiden avulla tutustua kissa-allergeeneihin kotonasi useamman päivän ajan. Tarkoitus ei ole tehdä kotona allergiatestiä, vaan antaa sinulle mahdollisuus havainnoida omaa tilannettasi rauhassa osana laajempaa harkintaa.
- Allergiavierailu
Kun haluat tutustua myös oikeaan kissaympäristöön. Allergiavierailu on rauhallinen, ohjattu vierailu toimivassa kissataloudessa Tampereella. Et tule testaamaan tiettyä kissaa tai sukulinjaa, vaan tutustumaan ympäristöön, jossa kissat oikeasti elävät, liikkuvat ja jättävät jälkensä ympäristöönsä.
Vierailun aikana saat tietoa siperiankissoista, voit tutustua kissoihin niiden ehdoilla ja keskustella allergiaan ja siperiankissan hoitoon liittyvistä kysymyksistä. Saat mukaasi myös edellä mainitun Allergiapaketin, jossa tutkittua tietoa kootusti ja jonka avulla voit jatka tutustumista kissa-allergeenihin vierailun jälkeen kotonasi.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kiva kun kommentoit