maanantai 20. huhtikuuta 2015

TUROK 19.4.2015

Olimme sunnuntaina Turussa kissanäyttelyssä Metsämäen raviradalla. Ulkona ravattiin ja sisällä mau'uttiin. Ja haukoteltiin: Meillä oli lähtö kuudelta aamulla, joten herätyskello pirahti jo viideltä. Automatka sujui oikein hyvin. Kissat jatkoivat uniaan kopissaan ja minä huristelin maantiellä kuin The Lonely Rider -konsanaan. Ei nimittäin ollut muita liikkujia, kuin vasta Turun päässä. Paitti tienvarsilla. Kylmäkoskella oli joutsenia ja Liedon kohdilla seisoi upea uroshirvi pellolla. On se iso eläin se hirvi! 

No joka tapauksessa pääsimme raviradalle aikataulun mukaisesti kasilta. Sain jopa rehattua kolme kissaa bokseineen, tuolini, reppuni ja tuplahäkin ylämäkeen sisätiloihin, ja pääsimme juuri jonoon odottamaan vuoroamme eläinlääkärille kun kuului huuto "OVI KIINNI, KISSA IRTI!". Näin kissan (se oli aby) ja neuvoin assarin hiippailijan jäljille. No kissa saatiin nopsaan kiinni ja tilanne jonossakin rauhoittui. Eläinlääkärintarkastus oli nopsaan ohi ja pääsimme paikallemme, jonka kissojeni kasvattaja oli viereensä varannut. Meitä olikin komea jono, seitsemän kissaa samasta kissalasta.

Hetken hikoiluani sain meidän orkesterin pystyyn :)
Et oo tosissas, laitoikko nää luukun kiinni?
Cinnalla oli selvästi jäänyt unet kesken, koska
hää paineli saman tien nukkumatin kainaloon
NeitiCassinen kääriytyi
tuttuun tapaansa pussukkaan
Mulla ei ollut kuin kaksi makuupussukkaa, joten KissaKaramelli tyytyi vessapetiin :)
Kipaisinkin kiireesti ostamaan KissaKaramellille oman pussukan.
Annoin kissoille raksuja. Aamupala kun jäi kotona
antamatta, ettei vaan tule matkalla huono olo.
NeitiC vaan nuuski ilmaa, eikä jaksanut peffaansa nostaa.
Niinpä tarjoilin Neidille raksuaamiaisen "sänkyyn"
Jostain syystä (?????) pidin  kangashäkin väliseinän kiinni,
ja KarkkiKaksoset olivat kumpikin omassa yksiössään.

Jossain kohtaa hallissa kuului jälleen se kaikkien kissanomistajien pelkäämä huuto: "KISSA IRTI". Onneksi tilanne oli nopeasti ohi ja kissa pääsi takaisin "talteen". Sitten vaan odoteltiin omien arvostelujen alkamista. KarkkiKaksoset nukkuivat ja Cinna heräsi leikkimään. Laitoin häkin kattoon yhden huiskan, jota Cinna pyydysteli päivän aikana useaan otteeseen näyttelyvieraiden ihastukseksi. Ostin myös pari lelua, joiden kanssa pikkukissa peuhasi yleisön riemuksi.


Oooooooooh! 
Mangusti Cinna
Nuuuuh nuuh
Sitten tuli Cinnan vuoro mennä tuomarille (Zagorskaya Elena). Tuomari ihasteli Cinnan näyttelykuntoa, turkkia, väriä, kokoa, jäntevyyttä ja luonnetta. Cinnan ensiesiintyminen sujui täydellisesti. Cinna sai EX1 -arvostelun ja ruusukkeen. Ja Cinna pyydettiin vielä "tuomarinparaspentu" -valintaan. Eli kun kaikki kyseisen tuomarin päivän kissat oli kertaalleen käyty läpi, asettuimme Cinnan kanssa vielä näytille neljän muun pennun kanssa jännittämään, pääsisimmekö II kategorian pentupaneliin. Tuomari kehui kaikkia pentuja ja niiden näyttelykuntoa ja tipautteli pentuja yksi kerrallaan kisasta. Cinna tuli toiseksi häviten upealle turkkilaiselle vanille. Ja Cinnan työpäivä oli ohi, loppuaika pyhitettiin leikille ja unille.

Voi vitsit se hiplas mun viiksiä ja
korvia ja karvoja ja joka paikasta!
Arvostelun jälkeen oli viimein aika
saada RUOKAA. Cinna söi lähes
koko 70g purkillisen kerralla. 

Ja kävi vessassa :) Kaikki hyvin!
Jossain kohtaa päivää älysin viimein avata Karkkikaksosten
väliseinän, KissaKaramelli hiippaili välittömästi NeitiC:n 

kainaloon,  ja pesi Neidin korvat :) Hassu kissa!

Sitten olikin pian KissaKaramellin vuoro mennä esittäytymään kahden vuoden näyttelytauon jälkeen. Tästä yläpuolen tilanteesta, sikkon kainalosta nappasin katin kainaloon ja kannoin tuomaripöydälle. Voi hyvänen aika. Kylläpä pelotti. KissaKaramelli yritti takaisin syliini, pois pöydältä, eikä yhtään näyttänyt itseään. Tuomari (muuten sama kuin Cinnalla: Zagorskaya Elena) tutki turkkia ja kurkki kissaa siinä mykkyrässä päin mun reisiä. Tuomari tuumasi että "ooh mama's baby" ja kirjotti arvostelusetelin (josta en muuten saa mitään selvää). Seteli jäi vähän kesken, kun tuomari antoi luvan viedä kissan takaisin häkkiin. Olin ihan varma, ettei sertiä napsahtanut, koska kissa oli niiiiiiiiiiiiiiiiin yli'ujo. Aatelkaas, että täällä blogistaniassa KissaKaramellilla on varsin reippaan ja rohkean rooli, mutta näyttelyssä hälinä ja satojen kissojen hajut osottautuivat KissaKaramellille lähes ylivoimaisiksi.


Tässä sitä sitten vietettiin päivää, rivissä! Päivystettiin ja kertoiltiin ihmisille sibsukoista. Nähtiin tuttuja: Penan ihminen kävi moikkaamassa (oli tosi kiva nähdä) ja ette usko mitä hän kertoi... se oli Pena, jonka perään niitä "KISSA IRTI"- huutoja huudeltiin. Pena oli karannut ensin lääkärintarkastuksesta ja sitten vielä arvostelupöydältä :) Hyvä Pena, pistit niihin ihmisiin vähän vipinää :) Myös Kattimanialaiset kävivät meitä tervehtimässä. Oli tosi mukavaa nähdä kasvoja blogien takana. Kiva kun tulitte juttelemaan. Vielä kun näkis Kattimanian Kajsan ja Devin....  :)

No mää ootan sitte tässä, kun sä kirjotat!
Sitten tuli NeitiCassisen vuoro näyttäytyä. Tuomarina oli Nyman Pia. Hän kehui Neitiä voimistelijaksi, koska Neiti on niin lihaksikas ja jäntevä. Lisäksi hän kehui kissan turkkia, väriä ja silmiä. Korvantakaa löytyi pieni irrallinen takkuhippu. Kerroin kissan saaneensa juuri siskoltaan korvapesun :) No kaikkien kehujen jälkeen jäimme odottelemaan, koska kisassa oli myös toinen kastraattinaaras. Tämän kissan arvostelun jälkeen seurasi sertikisa; kumpi kissoista saisi himoitsemansa sertin. Tuomari kehui kumpaakin kissaa kovasti. Kisa ratkesi turkkiin, koska NeitiCassisella on turkinvaihto meneillään ja Villan Näppärällä Neidolla oli turkki paremmin balanssissa (vielä talviturkissa), jäimme nuolemaan tassujamme EX2 arvostelun kanssa. NeitiC ei siis vielä Turun näyttelyssä valmistunut Premieriksi. 

Arvostelun jälkeen Neiti vetäytyi pikkupäikkäreille
Kaikki arvostelut oli meidän osalta ohi, niinpä ehdin vähän lähteä seikkailemaan.. Kävin moikkaamassa itse Penaa. Kuvien laatu ei valitettavasti ole hääppöinen, mutta tässä Hän on :) Pena olikin kasvanut jo tosi isoksi! Ja komeaksi. Pena sai EX2 arvostelun, onnea Penalle ja ihmiselle!

Ilman salamaa vähän pimeä kuva
Salamasta Pena ei tykännyt ja käänsi päänsä kiireesti, mutta ehkä
näätte, ettei Pena enää ookkaan mikään pikku pentu vaan komea kolli!
Kun saatiin arvostelusetelit, selvisi että KissaKaramelli
sai kuin saikin sertin, ensimmäisen EX1 CAP in
Nuuuuuuuuuh
Ai tällasen takia koko vouhka?
Ei vais, mää oon tosi ylpee tästä!
Tässä vielä Cinnan ruusuke
Kuten kuvasta näkyy, oli Cinnalla pikku peuhuhepuli tuon pinkin
hiiren kanssa häkissä, puuhiekkapurua oli koko häkki ja kissa täynnä
♥ KissaKaramelli kääriytyi NeitiCassisen kainaloon myös iltapäivällä ♥

Päivä oli siis menestyksekäs, meille ja kasvattajan kissalalle, kaksi meidän (kolmesta) sai EX1:n ja kasvattajan neljä omaa sai kaikki sertinsä ja kolme pääsi paneliin ja yksi oli Best in Show. Kissala saikin ansaitusti kakkoskategorian parhaan kasvattajan palkinnon sunnuntain osalta :) Sydämelliset Onnittelut Tessaliinalle kaikista upeista karvaturreistaan !


Postaus Päivä  oli pitkä - Paluumatka kotiin meni
nukkuessa, niin repsikan penkillä kuin takaboksissakin..
..Mutta heti kun auto pysähtyi kotipihaan, kuului
takaboksista pitkä KurrrrrrrrrrrNauuuuuuuuuuuu

Seuraava näyttely olis sitten 9.5 Tammmereella! Silloin on myös kissablogistien suuri miitti Kissakahvila Purrnauskiksessa. Oletkos tulossa näyttelyyn tai miittiin?

24 kommenttia:

  1. Onnittelut näyttelymenestyksestä! :)
    Miittiin olen ilmoittautunut mukaan ja kyllähän näytelmissäkin pitää käydä, en vain ole vielä päättänyt menenkö lauantaina vai sunnuntaina kiertelemään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No minäkin yritän tulla miittiin näytelmien jälkeen, kunhan ajelen kissat ensin kotiin..

      Poista
  2. Oli ihana nähdä teidät livenä. :) Kissat on ihan äärettömän upeita kuvissa, mutta livenä vielä upeampia - kauniita kaikki.
    Sen verran korjaan, että Penalle siis tuli EX2...
    -ihminen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, sorry. Käsitin väärin (ei mitään uutta) :) Korjaan tekstiin..
      Ja juu, oli kiva nähdä! Ja Tammmereella taas.

      Poista
  3. Kissa irti :D Pena halusi vähän toimintaa :) Se on jännä, kun ei blogeista pysty yhtään päättelemään kissojen kokoa. Pitääkin lähteä Tampereen näyttelyyn itse katsomaan ja sitten kahvilaan!! Ps. Cinna on niin nättinä näyttelyssä ja saanut mieluisia lelujakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cinna on kyllä niin ihana, ettei voi sanoin kuvailla. Siis niin ihmisrakkaita kaikki kolme ja seurakissoja, mutta nämä kaksi vanhempaa ovat lähellä, kun Cinna on iholla :)

      Poista
  4. Hienosti on mennyt! Vaikka tietysti noin näteillä tytöillä meneekin hienosti, eikä sekään haittaa jos pelottaa. Ei sitä voi ketä tahansa niin vain päästää tutkimaan ja kääntelemään! Ja hyvinhän KissaKaramellikin käyttäytyi jännityksestä huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! KissaKaramelli nenä oli ihan ristissä pöydän ja tuomarin käsien hajuista! KissaKaramelli VIHAA hajuja, pesuaineita ja rasvoja. Ja banaania :)

      Poista
    2. Hyvä KissaKaramelli! Banaani onkin kamalaa, sekä hajultaan että maultaan! ~Henna ;)
      Käsirasvat ja muut ne vasta kamalia onkin! Kyllä ei tartte koskea jos on kädet rasvattu! ~Friede

      Poista
    3. Joo, tai kaikki 200 miljoonaa hajureseptoria yskäisee ja yäkki tulee :)

      Poista
  5. Olettepas te olleet hienoina ja saitte oikeen ruusukkeitakin! :----) Paljon onnea ♥ Minä olen tulossa kisulahvila miittinkiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sittenhän me tavataan! Olen tulossa miittiin, myöhässä tosin.

      Poista
  6. Hihii, voi KK'ta kun muilla on pehmoiset pedit ja tämä tyttö joutui tyytymään vessalaatikkoon! :'D Onneksi tilanne korjaantui ♥ Onnea tuloksista ja voi että ihana Cinna, niin rennosti näyttelyssäkin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KissaKaramelliä selvästi harmitti vieraanhajuinen makuupussi, hetken se sitä karsasti, mutta mukavuudenhalu onneksi voitti ja kissa kömpi pussiin :)

      Poista
  7. Onnea kaikille! :) Oli kiva lukea näyttelyistä näin yksityiskohtaisesti, kun on itselle ihan tuntematonta touhua. Hellyttävä korvantakutusoperaatiokin päivän aikana sitten oli. ;o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit. Pelkäsin, että tää on uuvuttavan pitkä!

      Poista
  8. Niin tuo sertikisa on aina niin jännää ja ratkeaa tavalla tai toisella. Joskus kun kissat ovat yhtä hyviä tuon rajan veto on aika vaikeata ja melkein mahdoton, mutta vain yksi serti luokkaa kohti.
    Onnittelut,
    teillä on näyttely mennyt hyvin ja se yksi serti sitten seuraavalla kerralla.
    Kyllä serti tai värin paras voidaan häävitä vaikkapa näin:
    "Tällä kissalla on tänään surulliset silmät, se siis jää toiseksi"
    Me tulemme Maijan kanssa Tampereelle molemmiksi päiviksi, nähdään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäkin sertikisa päättyi tuomarin sanoihin, parin kuukauden päästä varmaan toisinpäin :)

      Uijui, mitenkäs me tunnistetaan teidät?

      Poista
  9. Onneksi olkoon! (: Olipas siellä palon kisuja, ihan varmasti jännitti! Mua ainakin olis jännittänyt ihan sikana, Justuksesta en oo varma se kun uskaltaa näyttäytyä vähän rohkeemmin ihmisille. -Mimmu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy tässä keksiä jotain pikkupiipahduksia, että KissaKaramellikin näyttäytyis :)

      Poista
  10. Onnittelut sertistä! Ja mitä ihmettä mangusti tekee kissanäyttelyssä hihii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis :) No mangusti sirkusteli minkä ehti yleisön riemuksi :)

      Poista
  11. Juttu on luettu ajat sitten, mutta kommentointi jäi... :D

    Olipas hauska lukea Penan seikkailuista toisestakin näkökulmasta :) Mitä taas tulee Kajsaan ja Deviin, niin varsinkin ensimmäisen tapaaminen taitaa vaatia vierailua Kattimaniaan - tänne siis poikkeamaan, jos joskus liikut Turussa päin ilman kissoja ;)

    Onnea palkinnoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva oli nähdä :) Onneksi Kajsaa saa tapailla täällä blogistaniassa, jossei tiet tuo Turkuun :)

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit