tiistai 21. huhtikuuta 2020

Ajantasaisia kuulumisia

Me ollaan oltu hyvin aktiivisia Facebookissa. Siellä meitä seuraavat ovat päässeet tutustumaan pentuihin sekavien heiluvien LIVE-videoiden kautta päivittäin 1-3 kertaa. Ja nyt huomaan, että täällä blogin puolella tarinat laahaa..

Pennut ovat asuneet siis kohta nelisen viikkoa makuuhuoneessa pahvilaatikossa. Muutama päivä sitten ulkomaailma alkoi kiinnostaa ja erityisesti Darling katseli iltaisin nukkumaanmenon aikaan kaihoisasti ulkomaailmaa.




Kurkkiminen oli niin aktiivista, että rakensin nopeasti pesän ulkopuolelle "suljetun sisäpihan", etteivät mahdolliset karkulaiset pääsisi liian pitkälle ja joutuisi vaaroihin. Tavallisessa kodissakin on monta vaaran paikkaa alle puolikiloisille minikissoille.


Toin käytöstä poistetun maton lattialle. Poistin pesälaatikosta kannen ja tein siitä väliseinän ja tilkitsin pyyhkeellä vaatehuoneen ovensuun, ettei sieltä tule vetoa. Samalla viritin pennuille vessan, koska ne ovat muutaman päivän jo maistelleet kiinteitä ruokia. Erityisesti Darling syö kovalla halulla kermaviiliä ja babymoussea. Muut vähän maistelevat, mieluiten sormesta nuollen.

Pari päivää sitten Darling sitten pompsahti ulos pesästä. Samana päivänä myös Drusilla hoksasi, kuinka laatikon ulkopuolella on ihana "laidun" riehua. Tänään reitin oppi myös Darius ja Diamond. Kun Cinnan maitobaari aukeaa pesän ulkopuolella, autan loputkin ulos pesästä. Ja maanantaina muuten tuota kissanvessaa jo tarvittiinkin, kun Darling väänsi "tortut" ihan LIVEnä (Facebook LIVE-lähetyksessä). Tuli kiire lopettaa kuvaaminen, ennenkuin pentu pyörähtää kuopsuttamaan. Muuten Drusillakin kävi jo hiekkalaatikolla pitkällä pisulla. Silloinkin taisin juuri sattumalta kuvata (kauheeta)!

Cinna päivystää pesän ulkopuolella uskollisesti.
Maitobaari alkaa olla aika täysinäinen


Välillä nostelen pennut takaisin pesään päivänille, mutta tuon pentukasan muodostivat itse

Tiistaina olisi suunnitelmissa siirtää pennut vähän isompaan kehään. Siellä saavat turvassa vielä vähän aikaa vielä kasvaa, ennenkuin lasken vapaaksi koko kotiimme. Muuton yhteydessä pennut pääsevät makuuhuoneesta kotimme tapahtumien keskipisteeseen 😻

Pentujen tuleva koti
Pahvilaatikko onkin käynyt auttamattomasti liian pieneksi ..

Toivottavasti Cinna sulattaa muuttosuunnitelmani,
Cinnalla itsellään kun ei ole ollut mitään kiirettä mihinkään pentujen kanssa...


4 kommenttia:

  1. Sisäsiistejä jo heti vauvasta alkaen <3 Muuttopäivä, jännää! On ne kyllä niin sööpppöööppöööjä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooh, ehkä tästä on vielä matkaa siihen siisteyteen, mutta olen todella iloinen, että heti kun otettiin laatikko esiin, kaksi jo kävi siellä! Eikä me muuten jaksettukaan vielä muuttaa.."meibii tumolow"?

      Poista
  2. Aaaaapuuuvaaa tuota maitobaarikuvaa. xDDD ♥ ♥ ♥ Kehikko vaikuttaa näppärältä idealta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehä on ollut kyllä todella kätevä ja tarpeellinen 😜

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit