sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Pentujen isä

Tänään vielä esittelyssä pentujen isä, ennenkuin pääsemme itse pentuihin ja heidän NIMIINSÄ. Kyllä, meillä on jo ollut kissanristiäiset ja kaikilla on ihanat omannäköiset nimensä. 

Tänäaamuna oli myös kaikilla pennuilla jo silmät auki, molemmat silmät. Jotkut nimittäin nikkailivat muutaman päivän ajan 😻

Mutta siis pentujen isään, joka on Amurin kissalassa asuva komea Elisey Zaimka UA (SIB n 09 24). Cinna ihastui Eliseyhyn niin, että halusi vierailla siellä jopa kaksi kertaa. Ja toisella kerralla Cinna näytteli kaikille, ettei olekaan juoksulla, ja sai jäädä Eliseyn kainaloon viikoiksi odottamaan automatkalla mukamas kadonnutta juoksuaan. Sittemmin selvisi, että pariskunta olikin kuherrellut jo ihan heti kun yksiin pääsivät. Tahtoivat vaan juksuttaa ihmisiä saadakseen viettää normaalia pidempää kuherruskuukauttaan 💕

Mrrrrrraaauuuu
   


Ihana hölmistynyt hassukka putosi leikkiessään




Ihana nallekarhu vai mitä? Ei ihme, että Cinna niin ihastui 💖.


12 kommenttia:

  1. Voi jukra mikä nallukka! Ihana ♥ Ei todellakaan ihme, että Cinna kovasti ihastui ja halusi viettää sulhasensa kanssa mahdollisimman pitkän ajan. Noin komean ja pörröisen kollin kainalossa on varmasti hyvä ♥

    VastaaPoista
  2. Onpa Cinnalla ollu komia sulho ♥ Ei ihmekään, että lemmemlomasta haluttiin kaikki irti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monta viikkoa niin. Arvaas oliko KissaKaramelli onnellinen 😂

      Poista
  3. Ooohhh mikä komistus! Me ollaan kaikki kolme ihan pökerryksissä tuon komeuden edessä. 🥰😻

    VastaaPoista
  4. Ohohh täällä ollaan nyt ihan lääpällään tuollaiseen komistukseen! Ja pentujen lukumäärästä päätellen hauskaa on ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😂 Kohta taitaa tulla itku pitkästä ilosta, kun nää kaikki rakkauspakkaukset lähtee liikkeelle 🤭

      Poista
  5. Ymmärrän hyvin Cinnaa, että moisen komistuksen luo haluaa vielä takaisinkin. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatella, että me luultiin, että sitä jotenkin jännittäis, kun ei tuu muka juoksua vieraissa ollenkaan :)

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit