torstai 18. kesäkuuta 2020

Tarhaelämää

Pennut ovat käyneet tarhassa puolentoista viikon ajan. Pääsivät kerrasta niin ulkoelämän makuun, että siellä ovat viihtyneet tarhassa lähestulkoon aamusta iltaan. Ensimmäisinä iltoina jouduin hakemaan ja kantamaan pennut yöksi sisään. Ja luukku piti lukita, etteivät menneet heti takaisin. Tai eihän luukusta osaa kulkea kuin Diana, mutta lukitahan se täytyi yhdenkin pennun vuoksi. Aamuisin pennut kipittivät heti syötyään kiireesti saunaan, luukulle ja ulos. Ruokakin piti viedä ulos, kun eivät malttaneet tulla syömään. Nyt uutuuden viehätys on sen verran laantunut, että tulevat jo itsekin välillä sisälle, syömään, vessaan, leikkimään ja nukkumaan. Ja koska yöt ovat nyt viimein lämmenneet, olen jättänyt kolme viimeistä yötä luukun raolleen. En kyllä tiedä käykö pennut siellä...

Tarhassa on kiva kiereskellä nurmikolla, vaania ja syödä ruohoa, kiipeillä, hyppiä pomppia ja nukkua. Ovat nähneet ulkoillessaan jo lukuisan määrän ötököitä, oravan ja pupujussikan. 

Tässä on viikon vanhat pose -kuvat, näissä pennut ovat 11 viikkoa. Kuvat on otettu ilta-auringossa, eli valoitukset on mitä on.. Pennut heräsivät juuri ennen kuvanottoa, ja kaikilla onkin suu ja leukaperät enemmän ja vähemmän viurussa, kun haukottelevat koko ajan niin armottomasti 😁.

Amurin Damaris 11 viikkoa
Damaris

Amurin Diana 11 viikkoa
Diana

Darius ja Drusilla

Amurin Diana 11 viikkoa
Diana

Diamond ja Damascus

Amurin Darius
Darius

Amurin Darius
Darius

Amurin Darius
Darius

Amurin Diamond
Diamond

Amurin Damascus
Damascus

Amurin Diamond
Diamond

Amurin Drusilla
Drusilla

Drusilla ja Darius

Darius katsoo tarkkaan, kun Drusilla haukottelee
Drusilla


Amurin Drusilla
Drusilla

Amurin Drusilla
Drusilla

Diamond ja Drusilla

Diamond ja Drusilla

Darling

Darling ja stalkkeri (vasemmassa ylänurkassa

Darling

Darling

Darling

Darling

"Heiiiiii, saisko pesurauhan?" tuumaa Darling

Amurin Damascus
Damascus

Damaris

Damaris (vai sittenkin Billy Idol?)

Amurin Damaris
Damaris
Amurin Tirsa
Cinna 


12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Kesäillat ja kissanpennut ♥ Niitä ei mikään voita!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Tuija kaksi viikkoa aikaa tulla tarhaan leikittämään...

      Poista
  3. Niin makeita ulkoilmahaukotuksia, että oikein tarttui. Söpöset ♥

    VastaaPoista
  4. Heh, tännekin tarttui kissojen haukotus. Ihanaa, kun pennut pääsevät ulkoilemaan ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haukotus todellakin tarttuu 😁 Ne ulkoilee niin, että niillä alkaa olla jo raittiin ilman myrkytys 😁

      Poista
  5. Ymmärrän kyllä hyvin pentuja, ulkona niin ihmeellinen maailma ja teidän tarha on niin ihana kun on tilaa ja tasoja ja piiloja. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muutes vedä meidän tarha mitään vertoja sille, mikä Damarikselle on jo rakennettu uuteen kotiin.... 😁

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit