lauantai 24. tammikuuta 2015

Näyttelyyn valmistautuminen

Nyt viikonloppuna on Lahdessa SUROKin kissanäyttely. Olen menossa sinne sunnuntaina NeitiCassisen kanssa. Sunnuntaina on aikainen lähtö kotoa, koska hallille ajaa vähintään 1½h ja siellä pitää olla eläinlääkärin tarkastuksessa klo 7.30-9.00 välillä.

Tällä viikolla oli siis edessä pesua ja muuta kissanhuoltoa. Keskiviikkona leikkasin kynnet ja jo availin takkuja korvan takaa ja laitoin huuhteluainetta takapään/selän sateessa huovuttuneeseen takkusumaan. Kissan turkki on parhaimmillaan muutama päivä pesun jälkeen, joten ajoitin pesun torstaille... Oli muuten helpoin pesu ja kuivaus ikinä!


"Voitko lopettaa, toi oli jo kolmas tökötti!"

Lukaisin muuten infokirjeen, ja vasta nyt huomasin, että näyttely on eurotyylinen! Eli häkki on auki kahdelta sivulta. Voihan nekku, mulla on vain yhdet verhot, ja ne on perussettiä. No ehkä ne taittuu euroiksi pienellä fiksailulla :)

Olin laiska, enkä jaksanut ommella vaijerikujia
joka reunaan. Nyt harmittaa!
Mulla oli muuten apujoukkoja..
...joka mittauksella :)

Eurotyylinen näyttely on kyllä paljon "ystävällisempi" maksaville näyttelyasiakkaille, kun he pääsevät kunnolla häkeille kissoja katsomaan. Tavallisessa näyttelyssä me omistajat ollaan linnottauduttu retkituoleinemme häkkien eteen niin että näyttelyvieraat voi vain yrittää puikkelehtia välissä, ja toivoa näkevänsä vilauksia kissuleista. 

Näyttelyyn pitää muistaa ottaa taas yhtä sun toista. Mulle ja kissalle :)
Mulle: eväät, retkituoli, lukemista. Rahaa kissantarvike- ja leluostoihin sekä mahdollisiin kahvilaostoksiin. Käsidesi.
Kynä ja joku muovilätkä kaulaan tai hakaneulalla kiinnitettävä kyltti, johon saa näppärästi kissan numerolapun näkyviin tuomarille mennessä. 
Kissan rekisterikirja (sis. rokotustodistuksen, mikrosirutodistuksen sekä kastrointitodistuksen) ja vahvistuskirje näyttelyyn.
Kyltti/kuva kissasta ja nimestä (sekä blogin nimestä jossa kissa seikkailee) häkin päälle

Kissaa ja häkkiä varten: häkin desinfiointiainetta suihkepullossa, talouspaperia häkin kuivaamiseen, minivessa, kissanhiekkaa, kakkapusseja (ja mielellään lapio), ruoka- ja juomakipot, vettä ja ruokaa, verhot ja pohja näyttelyhäkkiin, makuupaikka/-pussi, piippurassi (jolla voi varmistaa häkin lukituksen, ettei kissa karkaa), harja ja kampa varmuuden vuoksi. Kissanminttunappeja! Pyykkipoikia ja huivi (pyykkipojilla voi näppärästi kiinnittää häkin alareunasta lattianrajaan asti roikkuvan huivin, jolla saa näkösuojan häkin alla oleville tavaroille).

Eli aika iso kassi saa olla mukana, että kaikki kamat mahtuu :)


Ja näyttelyn jälkeen pääsen jälleen katsomaan Tirsaa ♥ , joka asuu Hollolassa, kotimatkalla Lahdesta.

Last but not least: 
Tervetuloa lukijoiksemme Sohvi Kili ja Cattitude! 

 Ja mukavaa viikonloppua kaikille!

28 kommenttia:

  1. Onnea näyttelyyn!
    Ja kyllä on hyvä että sait apua, ei tosta muuten olis mitään tullut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Saas nähdä, neiti on viime viikkoina tiputtanut talviturkkinsa.. ei välttämättä käy hyvin näissä kisoissa :)

      Poista
    2. Lahden reissu peruuntui, enkä pääsekään näyttelyyn :( Oletteko menossa helmikuussa Jyväskylän näyttelyyn?

      Poista
    3. Olipas kiva että pääsitkin - Mikään ei muuta niin nopeasti suunnitelmiaan kuin nainen :)

      Poista
  2. Emäntä: Miten teidät tunnistaa? Anna joku vihje, niin tulen moikkaamaan huomenna teitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! Rinki 4. Toinen loossi vasemmalla heti sisään tullessa :) Laitan taas NeitiC:n häkin päälle kissan nimen ja bogin nimen :)

      Poista
  3. Oi onnea näyttelyyn ja että toinen on söpö <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivottavasti neiti on halukkaampi esittelemään itseään, kuin viimeksi :)

      Poista
  4. Onnea matkaan! Ja mukavat viikonloput teillekin :)

    VastaaPoista
  5. Märän kissan katse on aina yhtä söpöreppana. <3 Ja onnea näyttelyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Katse on reppana, mutta itkunaukuja ei päässyt, kuin aina sulkiessani hanan. Pikkuselle tuli heti märkänä kylmä!

      Poista
  6. Onnea näyttelyksiin! Siinä onkin malttamista koko päiväksi, kun paluumatkalla on Tapaaminen ♥

    Olkoonkin helppo pesu ja kuivaus, mutta ei kyllä Cassinen näytä kovin kamalasti arvostavan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tulee olemaan haasteellista säilyttää maltti ja olla karkaamatta...

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Aika tylsää pönöttämistähän se on, kiitos toivotuksista, josko olisi hauskojakin hetkiä tarjolla :)

      Poista
  8. Näyttelyihin ois kyllä joskus kiva mennä vaikka ihan vaan kiertelemään! :---) Millonhan tampereella olisi hmm pitää alkaa tutkimaan. Hauskaa näyttelyä toivottavasti tulee voitto kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttelyissä näkee kyllä paaaaljon ihania kissoja ja paljon eri rotuja. Toukokuussa näyttäisi olevan Pirkanmaan rotukissayhdistyksen näyttely. Paikkaa ei ole vielä, eli en tiiä onko ne Tampereella vai vaikka Sastamalassa :) Täältä ne aina löytyy: http://www.kissaliitto.fi/nayttelyt/nayttelylista

      Poista
  9. Ei ole yksinkertaista kissan matkalle lähtö. Voin vain kuvitella miten meillä veri lentäisi jos kissaa yritettäisiin pestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo aika paljon pitää pakata. Ja listasta unohtuikin mm kamera! Ensisijaisen tärkeä vempele :)

      Poista
  10. Onnea näyttelyyn, se aikainen herätys ei ole ollenkaan mukavaa.
    Aika iso kassi pitää varata kun näyttelykamat kaikki pakkaa mukaan.
    Minun mielestäni eurotyyli ei ole kissaystävällinen, kolmen sivun verhoilu on kissalle ns mukavampi siinä kissalle on enempi omaa rauhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon niin samaa mieltä, että eurotyyli on kissalle turhankin rauhaton. Mutta näyttelyvieraille, maksaville asiakkaille ystävällinen.

      Poista
  11. Millaista oli? Minä pyörähdin siellä lauantaina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm. Rehellinen vastaus? No pissahan siellä aina jo iltapäivästä haisee niin että silmiä kirvelee :) Heh, oikeesti: ihan mukavaa pönötystä :)
      Ja Minna, jonain päivänä ehkä sitten samanakin päivänä näyttelyssä :)

      Poista
  12. Johas Cassi on rauhallisena (ja suloisena) pesun aikana. ♥ Toivottavasti näyttely meni hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooh, ehkä ei ihan paras näyttely, mutta onneksi napsahti serti :)

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit