tiistai 31. maaliskuuta 2020

Pentuihin tutustumista

Täällä on viime päivät yritetty intensiivisesti tutustua pentuihin, kuka on kuka. Eilen opin ensimmäistä kertaa tunnistamaan jokaikisen ihan vaan ulkonäkönsä perusteella.

Raitaa, plänttiä ja täplää..
Sukupuoliinkin on koitettu saada selvyyttä pyörittämällä pentuja ympäri ämpäri

Pentuja tutkitaan tarkkaan ja rakkaudella
 Pentupesällä on tapahtumat vielä vähissä, siellä nukutaan ja syödään. Syödään ja nukutaan. Ja välillä vähän pestään. Ja taas nukutaan. Tänään kuulin ensimmäistä kertaa myös pentujen kehräystä 💓


Tarjoilen mammakissalle aamiaiset, illalliset ja välipalat vuoteeseen, koska Cinna ei paljoa pesästä poistu.
 Tässä ne kuulumiset sitten tällä kertaa olivat. Kohta ehkä jo päästään myös pentuesittelyihin..

Pentukasa Day 6

sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Syöttöpunnituksia

Terkkuja pentupesältä. Täällä päivät pyörii pentujen ympärillä, vaikka ne vaan nukkuvat. Ja syövät. Ja syövät ja nukkuvat. Punnitsen pennut kahdesti päivässä, jotta näen riittääkö Cinnan maito kaikille. Ja pikkuisen pitää välillä vastikettakin tujauttaa. Pesällä on vähän tapahtumia, mutta kun jotain tapahtuu, on siellä laadunvalvojia jos jonkin näköisiä paikalla.


Pikkuinen puntarilla

Miten mammasta tuntuu, kuin joku tuijottais...

"Emmä mitää häiritse, mä vaan haluun nähdä paljo se painaa.."

"Mitä sä teet, näytä näytä!"

"Mitä sä annat sille mamma? Näytä!"

Tätikissakin käy tarkistelemassa, miten mammalta hommat sujuu..

"Mamma anna mäkin vähän hoidan sitä, mä osaan kyllä.."

Ja lopuksi hellunen syöttöhetki, onneks tällä ei oo isommat korvat, muuten saattais kissa lentää omille teilleen...


 Huomisiin 💗

Ai niin, yks jäi:

Pentukasa Day 4
Ps. Valokuvaajana toimi tyttäreni💗

torstai 26. maaliskuuta 2020

Vahtikissa


Pentukasa Day 2

Kissan emonvaisto ja suojeluvietti on kyllä ihailtavia. Vaikka olen tämän ennenkin kokenut, hämmästyttää se joka kerta vähintään yhtä paljon.

Cinna viihtyy pesälaatikossaan todella tiiviisti, vaikka siellä on selvästi liian kuuma turkki päällä 😻. Tänäänkin Cinna on poistunut laatikosta vain vessaan ja hakemaan pentuja mamman käsistä. Maitobaari on toistaiseksi auki (lähes) tauotta.


Suurin kauhistus Cinnalle on siis mamma, joka käy kahdesti päivässä varastamassa pennut (puntarille). Pennut näyttää niin samalle, että ne on otettava laatikosta kaikki kerrallaan, muuten ei pysy kärryillä kuka jo oli puntarilla tahi ei. Pennut vikisee vääränhajuisen mamman käsissä, eikä Cinna kestä semmoista kissavaavin rääkkäystä, vaan tulee tomerasti nappaamaan pennut niin puntarilta, kuin mamman käsistäkin, viedäkseen ne takaisin pesäänsä. Kun Cinna sai punnituksen jälkeen kaikki  pentunsa takaisin, oli hän silminnähden järkyttynyt ja asettui pentujen päälle hyvin selkeään tanaan: vain kuolleen ruumiini yli mamma näitä enää nappaat ja rääkkäät!

Älä edes harkitse!!!

Tämmöstä tänään. Ootappa vaan Cinna-muru, kohta meistä ei kumpikaan saa niitä kii 🤪

keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Amurin D4 pentue / litter

DOB 25.03.2020 

Emo/Dam: FI*Amurin Tirsa aka Cinna, SIB ny 22, colden classic tabby.
Isä/Sire: Elisey Zaimka UA. SIB n 09 24, ruskea täplikäs valkoinen. Amurin kissalan sivu Eliseylle

Molemmat terveystestattuja ja terveitä.

Klikkaa kuvia isommiksi..

Amurin Tirsa               💖             Elisey Zaimka

Cinna ja Elisey saivat 25.3.2020 7 siperiankissan pentua, 1 kollin ja 6 kaunista neitoa. 

3-viikkoiset höpönassut


    Kuvat ja esittelyt (klikkaathan nimeä):

    Amurin Damaris blogissa. Lisää kuvia Damariksesta Facebookissa.
    Damaris. Nykyinen sijainti Ulvila. Instagram

    Amurin Damascus blogissa. Lisää kuvia Damascuksesta Facebookissa. 
    Amurin Diana blogissa. Lisää kuvia Dianasta Facebookissa. 
    Maija Maitoparta ja Arkadianmäen Ulla. Nykyinen sijainti Jyväskylä.

    Amurin Darius blogissa. Lisää kuvia Dariuksesta Facebookissa. 
    Melvin. Nykyinen sijainti Hämeenlinna. Instagram

    Amurin Darling blogissa. Lisää kuvia Darlingista Facebookissa. 
    Nykyinen sijainti Lahti, Amurin kissala.

    Amurin Diamond blogissa. Lisää kuvia Diamondista Facebookissa. 
    Inkeri. Nykyinen sijainti Tampere, Balladin kissala.

    Amurin Drusilla blogissa. Lisää kuvia Drusillasta Facebookissa. 
    Olga. Nykyinen sijainti Tampere.


    Synnytys

    Kuten jo aiemmassa postauksessa kerroin, syntyi Cinnalle viime yönä potra katras minisiperialaisia. Tässä postauksessa teille synnytyskertomus 🤭


    Muutama vuosi sitten, kun Cinna sai ensimmäisen pentueensa, kesti tiineys 65 vrk. Sen perusteella osasinkin odottaa synnytyksen ajankohdaksi keskiviikkoa, viimeistään torstaita. 

    Cinna oli jo aika paksu, eilen paino oli tasan 6kg. Iso maha teki olon hankalaksi ja kissa viihtyi  enimmäkseen päivisin "etätyösohvani" alla, ja öisin sänkyni alla. Eilen tiistaina Cinna alkoi olla vähän rauhaton. Kävi sylissä tosi usein ja naukuili. Cinna myös pyörähteli pesäpahvilaatikossa useasti. Ysin aikaan illalla laitoin kasvattajakumppanilleni viestiä, että taitaa olla se päivä. Puoli kympiltä huomasin, että peffa oli vähän märkä punertavasta nesteestä. 


    Cinna siirtyi pesäänsä ja vaati minut mukaansa. Pitkään istuinkin pesän vieressä, Cinnaa rapsutellen.  Kissa huomautti heti jos otin käden pois ja oli rauhaton ja naukuen äänekkäästi, jos poistuin huoneesta. 


    Avautumisvaihe kesti pitkään. Cinna oli alkuun selällään. Yhden aikaan yöllä ehdin jo huolestuakin, kun homma kesti ja kesti. Cinna naukuili aika paljon, kunnes työntövaihe kunnolla alkoi. Cinna keskittyi hienosti työntöihin ja muutaman kerran supistusten välissä söi ja joikin vähän. Erityisen mieluinen oli Virbac Nutri-gel plus, jota muistan Cinnan syöneen ensimmäisenkin synnytyksensä aikana. 

    Vähän vaille kolme aamuyöllä syntyi ensimmäinen pentu. Neljältä pentuja oli jo kuusi. Ja toista tuntia kestäneen tauon jälkeen syntyi vielä pahnan pohjimmainen, eli kokonaiskissalukumme kasvoi hetkessä kymmeneen. Kolme aikuista kissaa ja seitsemän pentua. 

    Mitä mä just kuulin, onks näitä seitsemän 🙈

    Pentujen punnitseminen oli vaikeaa, pennut huusivat kuin pienet siat heti kun nappasin niitä pesästä. Ja Cinna hätääntyi ja haki pentua minulta takaisin pesään 😻. Kaikki seitsemän oli hyvävoimaisia ja hyvän kokoisia. Kevein oli 93g ja painavin 117g. Kovin tasaista työtä Cinnalta.

    Synnytyksessä Cinna hoiti kaikki hommat hienosti. Kolmen pennun kohdalla autoin katkaisemaan napanuoran (kynsillä nirheemällä). Cinna nimittäin nuoli nuolella pennut kalvoista ja katkoi napanuoria, mutta noiden kolmen kohdalla seuraavan pennun syntymä keskeytti Cinnan puuhat. Päätin auttaa pentuja pääsemään nopeammin lämpimään, nisille karvapeitteisiin. Ja Cinna sai heti keskittyä uuteen tulokkaaseen, ja puhdistaa tätä kalvoista.

    Kun homma oli Cinnan osalta ohi, putsailin pesään kuivat ja puhtaat aluset. Sitten oli sekä mammakissan, että hänen doulansa aika asettua huilaamaan. 

    Pentukasa, Day 1

    Just Kittying -kissatarinat jatkuvat täällä Bloggerissa, Facessa ja YouTubessa. Get connected and Stay tuned 😻

    Minisiperiankissoja

    Huomenta! Tähän aamuun kanssanne heräsi myös potra katras minisiperiankissoja ♥️


    Lisäraporttia tulee, kunhan mammakissa ja hänen doulansa ovat vähän levänneet.

    sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

    Uutisia

    Piiiitkästä aikaa terkkuja, pikaisen uutisvinkin kera.. jos kaikki menee hyvin, kuulette meistä kuukauden sisään enemmänkin  vink vink..
    Kuvan kissa saattaa liittyä uutisointiin