torstai 25. huhtikuuta 2024

Ollako vaiko ei?

Kävin keskiviikkona katsomassa Elleä 💗hänen sijoituskodissaan Vesilahdella. Ellellähän oli maaliskuun lopulla treffit komean herrasmieskollin kanssa, ja meitä kaikkia on jännittänyt jo monta viikkoa, että "ollako vaiko ei". Käynnin perusteella sanoisin että "olla". Merkkejä on näkynyt jo mm. punoittavat nisät ja muutaman sadan gramman painonnousu, mutta en ole uskaltanut vielä luottaa näihin merkkeihin. Nyt kävin siis katsomassa kissaa ja tiineys oli selvä. Ellen tiineys on puolessavälin ja massu on jo selkeä pyöreä pallo, joka tuntui käsiin ja myös näkyi harjaantuneeseen silmään, kun katseli loittonevaa kissaa takaapäin. Vatsakumpu erottui kyllä kissan keinahdellessa minusta poispäin. 

Elle💗

Samalla kun kävin, vein perheeseen jo pahvilaatikon synnytyspesäksi. Vein sen ajoissa, että laatikko ja pyyhkeet tuoksuisivat sitten muutaman viikon päästä tutuille, ja kissa kokisi sen turvalliseksi paikaksi pesiytyä. Saas nähdä kelpuuttaako Elle minun viritelmäni, Elle on aika itsepäinen kissa ja hänellä saattaa olla ihan toiset suunnitelmat pesän suhteen 😂.


Nyt todella toivotaan, että odotusaika etenee hyvin ja samoin sitten toukokuun lopulla odotettavissa oleva synnytys, toivotaan että tästä kehkeytyy varsin iloinen perhetapahtuma. Ja mitäkö meille odotetaan? DNA-testien vuoksi värit on tarkkaan tiedossa. Elle ei kanna diluutiota, eli vaikka isikisu on sininen, ei Ellen pennut saa vaalennosta. Elle ei myöskään kanna kuviottomuutta, eli kaikilla pennuilla tulee olemaan tabby-kuvio. Eli mikäli kaikki menee hyvin, saamme ehkä punaisia tabby-kolleja, ruskeita tabby-kolleja tai -tyttöjä tai kilppari tabby-tyttöjä. Jotain näistä tai ehkä jopa kaikkia. Jännää 😍.

Mutta jos joku asia on varmaa, se on se. että nämä pennut tulisivat sosiaalistumaan koiriin. Ellen perheessä asuu 5 koiraa. Tämmöinen rivistö minua odotti, kun edelliskerran kävin perheen kotona.


Ellen palveluskunta


Vielä pitää vaan malttaa, ja tosiaan toivoa, että kaikki menee hyvin 💗...

tiistai 16. huhtikuuta 2024

Kissoja kuin Vilkkilässä?

One cat just leads to another ~Ernest Hemingway

Ylärivi: Karamelli ja Cassia
Keskirivi: Cinna, Pörrö ja Halla
Alarivi: Lemmy ja Elle

Meidän kissatilanne on monelle vähintäänkin hämmentävä. Keitä nää kaikki kissat on? Ja montako kissaa tuolla oikein on? Vastaus viimeiseen on 7! Ja ensimmäiseen tulee tolkkua tässä: 

Aloitin tämän blogin pitämisen, kun mun ensimmäiset kissani Karamelli (FI*Amurin Carmel) ja Cassia (FI*Amurin Cassia) tulivat meille sijoitukseen vuonna 2012. Suunnitelmissa oli yksi kasvattajan pentue molemmille kissoille. Karamelli saikin Amurin L2 pentueen vuonna 2013, mutta nykyään tyttäreni lemmikkinä asuvan Cassian kanssa pennut jäivät haaveeksi. Niinpä meille muutti vuonna 2015 sijoitukseen vielä Cinna (FI*Amurin Tirsa), joka sai meillä 2016 Amurin B3-pentueen ja vuonna 2020 ja D4-pentueen 2020. Tästä aloitin kasvattajana ja Cinna sai JustKittying A-pentueen vuonna 2021

Sitten vuonna 2021 ostin Ruotsista Pörrön (SE*Voyakas Pyotr Pyatigorsk) kissalaamme siitoskolliksi. Mutta Pörrö sairastui ja jäi lemmikiksi. Pörrö on ollut alusta saakka poikani kissa, ja koska poikani muutti tilapäisesti takaisin kotiin, asuvat he molemmat tällä hetkellä meillä. Koska Karamelli ei tykkää Pörröstä (eikä muistakaan vieraista kissoista), asuu Karamelli evakossa äidilläni. He sen sijaan viihtyvät toistensa seurassa erittäin hyvin. Ainoa murheenkryyni on se, että vaikka Karamelli rakastaa mummoa, ei kuitenkaan anna mummon harjata turkkia eikä leikata kynsiä. 

Meille syntyneestä A-pentueesta Halla (FI*JustKittying Dancing Queen) asuu sijoituskodissaan Kangasalla ja sai kissalamme B-pentueen vuonna 2023. Hallalle on suunnitteilla vielä 2. pentue, mutta siitä lisää myöhemmin. 

B-pentueesta 2 kissaa jäi kasvatukseen ja muuttivat sijoituskoteihinsa. Elle (FI*JustKittying Eleanor Rigby) asuu Vesilahdella. Jos kaikki menee hyvin, saa Elle kissalamme seuraavan pentueen vieläpä tämän kevään kuluessa. Ellen veli Lemmy (FI*JustKittying Revolution) asuu Kangasalla siitoskollina, ja jos kaikki menee hyvin, saa Lemmyllekin vielä jälkeläisiä. 

A-pentueen Helmi (FI*JustKittying Super Trouper) ei ole kuvassa, koska Helmi ei ole enää omistuksessani. Helmi kuuluu kuitenkin vahvasti kissalamme tarinaan. Helmi jäi kasvatukseen ja muutti 14 viikon iässä sijoituskotiinsa ja palasi vuonna 2023 meille vuoden vanhana astutettavaksi ja synnyttämään sekä hoivaamaan C-pentueen. Koska C-pentueen matkassa oli myös surullisia mutkia, en jättänyt tästä pentueesta kumpaakaan pentua kasvatukseen. Helmi siirtyi sijoitusperheensä omistukseen ja elää nykyään lokoisia lemmikinpäiviä Helsingissä. 

Summa summarum, nimissäni on 7 kissaa. Näiden seitsemän kissan lisäksi postailen kissalan Instaan ja Faceen kuvia myös kaikista edellä mainituista pentueista. 

Tuo luku 7 on se, joka näkyy Suomen Kissaliiton -rekisteristä. Mutta arkitotuus on tarinaa ihmeellisempi 😄. Mulla on nimissäni erilaisia vakuutuksia 18:lle kissalle. Varsinainen henki- ja hoitokuluvakuutus on kuudelle kissalle. Ruokahuollon hoidan neljälle kissalle. Ja kotonani asuu kaksi kissaa. Satunnaisesti kävijöitä on enemmän. Milloin joku on täällä treffeillä (kuten Lemmy pääsiäisenä) tai viettämässä perhejuhlia (kuten Cassia jouluna) tai synnyttämässä (kuten Helmi viime kesänä) ym ym.

Mä olen siis nimi paperilla ja yksi paikka taivaan alla. Halla, Elle ja Lemmy siirtyvät niiden ihka oikeiden palvelijoidensa omistukseen vielä tänä vuonna. Saas nähdä, onko 7–3 sitten 4, vai onnistunko sotkemaan matematiikkaa..

Kuvat: Carmel, Cassia @JustKittying, Pörrö @uniporo, Cinna, Halla, Elle, Lemmy @tessa.lv