torstai 7. tammikuuta 2016

Nimiä ja moussea

Meidän pennuilla on nimet! Oikeat nimet! Voi kääk kuinka ihanaa! Täällä ne on kasvattajan sivuilla! Ja tuosta alta, nimistä klikkaamalla pääsee myös kasvattajan ottamiin kuviin kustakin pennusta, viime viikonloppuna.

Daario onkin Amurin Bookeru (the first born )
Torgo Nudho on Amurin Ben (a son)
Samwell on Amurin Betuel (man of God)
Arya on Amurin Bernice (one that brings victory)
Drogo on Amurin Bartimeus (son of the honorable) ja
Tyrion on Amurin Barnabas (son of consolation)

Olen niin kahden vaiheilla, miksi pentuja pitäisi kutsua! Olisin itse valmis luopumaan lempinimistä, mutta teinit eivät. Neuvottelut ovat käynnissä :)

Pennut ovat viihtyneet vielä pesässään, Olen kuitenkin jo tehnyt pienen laajennuksen pesään, tai "terassin". Johon olen maanantaista alkaen nostellut pentuja.

Laitoin pesän suulle pehmeän taljan, ettei pennut kopsahda psästä
tullessaan kovalle lattialle. Siihen ne kömpivät nukkumaan.
Laitoin "terassille" myös leluja.
Ja kuvasta näkyy, kuka riehaantui leikkimään :)
Cinna rakastaa näitä kuvan kiliseviä karvapalloja,
ja lähtikin hetken leikin jälkeen viemään lempileluaan
 jemma-nimiseen paikkaan :)
Pennut mönkivät itse takaisin pesän suojiin
Tutut ja turvalliset hajut
Oma pesä kullan kallis

Kolmen pienimmän tiikeripennun (erityisesti Bookarun) painot meinasivat alkaa vähän laahaamaan ja olenkin muutamana päivänä boostannut tiikeripentuja emonmaidonkorvikkeella. Pikkuhuikat ruiskulla ovat maistuneet hyvin ja painonkehitys on taas tasaantumaanpäin. 

Bookaru lipsuttaa maitoa menemään
Pikku maitoparta
Massunsa vieressä köllimässä
Tarjoilin pennuille jo kiinteää ruokaakin.
Siitä ovat kiinnostuneet
Bernice aka Arya,
Bartimeus aka Droco,
Betuel aka Samwell
sekä Bookaru aka Daario...
sekä Cinna.
Cinna vahtii yleensäkin puuhiani
pentujen kanssa todella tarkkaan!

Tiistaina uli eka pentu itse ulos. Se oli yllättäen Droco aka Bartimeus. Droco oli myös yöllä tullut pesästä, ja oli emonsa kanssa "terassilla" herätessäni. Muut nukkuivat pesässään. Nostin Drocon pesään ja tiikerit ulos laatuajalle emon kanssa. Pesään jäivät siis tabbyt Samwell aka Betuel ja Droco aka Bartimeus. Kun palasin hetken kuluttua makuuhuoneeseen, olivat myös tabby-pojat kömpineet pesästä "terassille" muun perheen kanssa. Niinpä pennut ovat viettäneet loppiaistaan pesän ulkopuolella. Nyt yöksi nostelin pennut taas pesään.

"Terassin" paras paikka on pentujen mielestä talja pesän suulla.
Ihana paikka nukkua!
Välillä pitää käydä emon luona huollossa, syömässä ja pesulla :)
No niin, aika mennä nukkumaan!
Heippa ja hyvää loppuviikkoa sulle!

32 kommenttia:

  1. Onneks teidän terassi on paaaaljon lämpimämpi kuin meidän terassi! Meidän terassilla paleltuu tassutkin, ja karvat nousee pörhölle!
    - Cru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää on tämmönen... katettu terassi? Sisäterassi?

      Poista
  2. Oi näitä ihanuuksia. :D Hienot nimet kaikilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin mielestäni! Bookeru on ihanin, se on niin leikkisä nimi. Melkein kuin "peekabuu" (kukkuluuruu)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Oletkos tulossa jossain vaiheessa Tampereelle, että pääsisit näkemään livenä?

      Poista
  4. Voi jestas jestas, täällä iskee kissakuume <3

    VastaaPoista
  5. Vihdoinkin lisää kuvia näistä ihanukuusista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletkos Facessa? Sieltä löytyy blogimme nimellä sivu, jonne laitan joka päivä kuvan/kuvia pennuista juuri sinä päivänä.

      Poista
    2. ihminen ei halua vieläkään liittyä naamakirjaan

      Poista
  6. Lässyässyiiikpusipusi <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♥ Ooh, ajatella mikä voima pennuilla! Saa noinkin kokeneen kissatädin ihan lässyttämään :)

      Poista
  7. Ihanat nimet ja ihanat kuvat ja ihanat pennut ja pusipusipuu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pusuterkut välitetty. (Olipahan ihana syy päästä taas pussailemaan)

      Poista
  8. Olet niin hyvä kissaemonen! Ihania pentusia. Voi kyynel.

    VastaaPoista
  9. Komeat on pennuilla nimet. Ja reippaita ovat!

    VastaaPoista
  10. Voi että! Pehmoisia palleroita. Erityismaininta kolmanneksi viimeiselle kuvalle, jossa pieni näyttää venytyksen mallia ja taustalla on pari supersöpöläistä selällään tassut vatsan päällä ♥

    Tuollaisella terassilla, jossa on käyttäjäkunta on noin söpöä, viitsisin olla pitkiäkin aikoja. Tavallisista terasseista en niin perusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä terasilla on vetonaulana maitobaari, kyllähän sillä pentu kuin pentu viihtyy :)

      Nuo on kyllä niin älysöpöjä. Kuviakin pitäisi räpsiä ihan koko ajan!

      Poista
  11. Hieno asia, pennut kasvaa ja kaunistuu. Kivat nimet kaikilla ihanilla pikkukissoilla. Nimen anto on aika mukavaa puuhaa ja jos on sekä ihka oikea nimi ja lempinimi siinä voi tulla pienoinen ristiriita.
    Arranesta tuli Aku, Molleystä Malla, Moirreystä Marita (olisin halunnut Marillan)
    Ihanaa pentuaikaa sinne teille.......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rohkaisusta, taidan luopua lempinimistä.. menee tosiaan niin hankalaksi.

      Poista
  12. Kauniita pienokaisia. <3 Meillähän nuo pennut ovat vaan aina olleet luovutukseensa saakka mielikuvituksettomasti Ellan pentueessa "Poika", "Pieni", "Punkero" ja "(Kakkos)tyttö", Ruskan pentueessa "Iso poika", "Pikkupoika" ja "Tyttö". :D Ruskan pentueessa tosin näillä ei virallisiakaan nimiä ollut ennen luovutusta - ticaan kun rekattiin, niin virallisetkin nimet saivat uudet omistajat päättää luovutusvaiheessa. Eipä minun tarvinnut lainkaan keksiä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimet onkin yks ihan vaikeimmista jutuista. Niinkun esim en ole vieläkään hankkinut kasvattajanimeä, vaikka ole kurssit käynyt, koska en todellakaan tiedä millä nimellä haluaisin kasvattaa!

      Poista
  13. Ihania pikku karvapalleroita! :) Hankala varmaan omaksua uudet nimet, kun on jo tottunut niihin lemppareihin. Ja miten hankalaa onkaan sitten sanoa heipat pikkuisille, kun ne jatkavat omiin koteihinsa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huoh! En voi oikein vielä edes ajatella luopumista....

      Poista
  14. Voi iik ja ääk! Niin on suloista että ei mitään määrää :)
    Oma terassikin maitobaarilla ja huoltopalveluilla, kyllä teilä kelpaa olla kissanpentu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Koirilla on omistaja, kissoilla on palveluskunta" :)

      Poista
  15. Upeat nimet ja voi miten luksusoltavat pennuilla! :) Tomerat pikkuiset ♥

    VastaaPoista

Kiitos, kiva kun kommentoit