keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Eläinlääkärireissu

Pentujen täytettyä 8 viikkoa olimme eläinlääkärissä. Koska myös isojen kissojen rokotukset olivat vanhentumassa, varasin eläinlääkärin yhdeksälle kissalle :) YHDEKSÄLLE !!! Yhdeksän kissaa rokotuksille, lisäksi kuusi pentua tarkastukseen ja mikrosirutettavaksi. Huh! Hiki tuli jo etukäteen. Kuvat on valitettavasti kännykällä otettuja, joten laadulla ei nyt päästä loistamaan  :) Ja ehkä tässä postauksessa olisi pitänyt ottaa kuva myös hullusta ihmispalvelijasta, jotta olisitte voineet arvioida, näkyykö tämänluokan kissahulluus jo päällepäin :) :)

No, itse reissuun: Pohdin miten parhaiten pääsisin eläinlääkärille, koska olin menossa yksin ilman ihmisapureita. Päädyin lähtemään kolmella kopalla. kolme mahtuu päällekkäin kärryyni, jos joudun jättämään auton kauaskin eläinlääkärin sisäänkäynnistä. Sitten mietin jakoa, kuka mihinkin koppaan? KissaKaramelli äksyilee yleensä eläinlääkärissä, joten ärripurri sai mennä omaansa. NeitiCassinen ja Cinnapääsivät toiseen koppaan kahdestaan ja pennut olivat siis kolmannessa kopassa. Koska NeitiC makoili pienellä kerällä oman kopansa vessassa perällä, saatoin harkita laittavani tarvittaessa myös pentuja Cinnan luo.



Pennut olivat reissulla tosi reippaita. Autossakin vain KissaKaramelli naukaisi muutaman kerran mennessä, muut olivat hipohiljaa, mennen tullen.


Kaikilta pennuilta tarkistettiin navat, korvat, hampaat ja purennat, imusolmukeet ym, mitä nyt eläinlääkäri käsikopelolla ja silmäillen näkeekään :) Kolleilta tsekattiin vielä "kassit", että oliko kivekset laskeutuneet. Tarkastuksen jälkeen pennut saivat mikrosirut ja rokotteet.

Ekana pöydälle pääsi ensimmäinen poika Bookeru 
Mikrosiru meni helpolla.
Tokana vuorossa Bartimeus
Siru näppärästi niskaan
Kolmantena oli vuorossa Bernice
Bernice selvisi ilman kassitarkastusta ;)
Neljäntenä oli vuorossa Betuel
Sirutus oli helppoa kuin heinänteko
Sitten Ben
Benin sirutus
Ja viimeisenä muttei
vähäisempänä Barnabas
Pikku peruutusyritys :)

Tarkastukset ja sirujen laitto sujuivat todella mukavasti. Rokote sen sijaan sai lähes kaikki pennuista vähän parkaisemaan. Jokaisesta parkaisusta Cinna murahti matalasti kopassaan. Ja tuijotti kopan luukulla, yrittäen kaapia kopasta ulos. Kyllä se on niin Emo isolla E:llä. Laitoinkin jokaisen pennun pöydältä Cinnan luo. Pennut menivät tissille ja sammuivat siihen. Paria pentua sitten tuijoteltiinkin tiukemmin ja pidempään eläinläääkärin kanssa, että saivatko rokotereaktion. No onneksi ei ollut kyseessä mikään rokotereaktio vaan ihan puhdas maitoöveri ♥♥ "Lohturuoka" sai pennut uivahtamaan nirvanaan saakka :)

Cinna vahdissa

Eläinlääkäri kehui pentuja kovasti. Kaikki oli niinkuin pitikin. Ja olivat kauniita ja suloisia, terveitä ja reippaita, lihaksikkaitakin jo :) Sanoi, että sen huomaa, että saavat liikuntaa ja leikkiä tarpeeksi. Cinnan ollessa pöydällä, Barnabas sitten yrittikin voimain tunnossa purra itsensä luukusta ulos. Ei päässyt. Ben tuijotti vieressä jännittyneenä, päästäänkö täältä :)


"Äiti mää tuun ja pelastan sut"
Isoista kissoista rokotteensa sai ekana Cinna.
Cinna ei ollut moksiskaan rokotteesta eikä muusta
 tutkimuksesta. Hyväkuntoiseksi ja lihaksikkaaksi kehuttiin

Cinnaakin, ei kuulemma ollut liikaa laihtunut imetyksestä. 
Kerroin kyllä, että on jo saanut painoa takaisinpäin.
Ja kauniiksi häntä kehuttiin tietenkin  ♥
Sitten rokotteensa sai NeitiCassinen.
Neitiä piikki harmitti niin, että näykkäisi minua.
Ei sattunut, mutta pelästyin. Neitikin sai kehuja
 kauneudestaan, kunnostaan ja lihaksistaan.
Hammaskiveä oli kuulemma vähän alkamassa muodostua,
 mutta ei vielä niin, että tarvitsisi poistaa tmv. Seurantalinjalle jäätiin.
KissaKaramellille pyysin heti "naamarin". 
KissaKaramellilläkin oli hieman alkanut tulla hammaskivimuodostelmaa, joten sitäkin pitää seurailla. Tai ehkä mun pitäisi aloittaa se hampaiden harjaus, välineethän on olleet kaapissa jo kauan.  Mutta lihaksista ei tätä kissaa kehuttu, sen sijaan tuli huomautus painosta :) :) Kerroin kuinka tämä katti vaanii penturaksuja kuin haukka ja käy varkaisilla heti kun mamman silmä välttää.

Karamelliä en uskalla rokotuksilla pidellä ilman tuota naamaria. Tällä kertaa KissaKaramelli oli niin peloissaan, että kun naamari laitettiin päähän, riehaantui koko katti. Ja sai heti rimpuiltua sen pirskatin naamarinkin pois päästään. Sovimme eläinlääkärin kanssa, että minä astun askeleen taaksepäin ja ammattilaiset hoitavat homman :) KissaKaramelli riehui hetken ihan tosissaan, ihan vaan tuosta naamarin laitosta suuttui. Sitten kun kissa rauhoittui, ja hetken huokaista, olikin rokotus maailman nopein ja helpoin homma :) Kun kissasta päästettiin irti, syöksyi tuohtunut katti kuin raketti koppaansa ja lähdimme kotiin.

"Kyllä minä taas niin mieleni pahoitin!"

Kotona kopasta päästyään KissaKaramelli kurnutti ja kiehnäsi edessäni lattialla pyöriskellen ja kehräten, välillä katti nousi ja puski minua, sitten taas kieri lattialla. Miespalvelija vitsilikin kissan luulleen joutuneensa pennuille ärhentelynsä vuoksi viimeiselle piikille ... ja ilahtui kun pääsikin vielä kotiin... No joka tapauksessa reissu ohi, kaikki hyvin.

Ja ettei tuo meidän Mielensäpahoittaja jää viimeiseksi kuvaksi, laitan vielä lopuksi kännykän kätköistä kaksi söpöyttä:

Tyttömme Bernice
söpöilee puuhkan kanssa
Benin päiväunet 
Terkkuja kaikille, kiva kun taas kävitte!

32 kommenttia:

  1. Olet aika sissi, kun viet yksinäsi 9 kissaa rokotuksille!

    KissaKaramelli näyttää hyvin tuohtuneelta ja maski on sekoittanut kampauksenkin :) Kaikki 9 näyttävät oikein ihanilta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multa pääsee vieläkin nauru kun KissaKaramelli oli jotenkin vaan niin söpö kaiken tuohtumuksensa keskellä. Juuri kuin tuossa kuvassa - tukka sekaisin ja syvä huokaus!

      Poista
  2. Onnea terveille, reippaille ja suloisille pennuille, Emolleen ja tädeilleen, riippumatta siitä pahoittivatko mielensä vai eivät ;) ihana Barnabas yrittää pelastaa äiskän ❤️

    Ja onnea myös ihmiselle, kyllä ei onnistu kaikilta käydä eläinlääkärillä yhdeksän kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika helppoa se oli, kun ulkona kopasta oli aina vain yksi kerrallaan :)

      Poista
  3. *ylätassut* Ja minäköhän se olin joka tässä vasta harmitteli kapeita oviaukkoja ja kahden kissan viemistä rokotuksille? Enää en ainakaan tunnusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tirsk! Saattaa olla että mullakin vähän kopahti...

      Poista
  4. Onneks oli osa kissoista ihan pieniä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii muuten ei oltais selvitty noin vähällä koppamäärällä ja se oli ollut jo karavaani se :) Esmes yhdeksän koppaa :) :) :)

      Poista
  5. Huh, hiki tuli lukiessakin, mutta hienosti meni! :) Bernicen voisi lähettää tänne meille puuhkailemaan Nupun kanssa. <3 Ja muutkin ottaisin ilomielin vastaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bernice saisi jäädä tännekin puuhkailemaan vähän pidemmäksi aikaa ;)

      Poista
  6. Voi Karamelli! Ei ole helppoa kissan elämä! Bernice on aika tyttömäinen :D - Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämän KissaKaramellin elämä on nyt aika rankkaa!!

      Poista
  7. Voi hurja tuota tohinaa! Olet sinä reipas emäntä!

    VastaaPoista
  8. Vähemmästäkin olisi hikeä pukannut... Kunnialla selvisitte!

    VastaaPoista
  9. Sä olet ehdottomasti kissamaailman Yoda, universaalisesti tämän kokemuksen jälkeen !

    Miten noi kakarat voi olla noin söpöjä ?!?!?!?!?!! Ja noi isommatkin ?!?!?!
    Ja toi teidän mielensäpahoitaja saa musta kyllä aika hyvät naurut ulos ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jopas on kunnia-arvo ;) :) Kiitos kiitos! Kissakakaroilla on sellainen tyyppivika, että ne tuppaa olemaan liian söpöjä aina. Sitä menee kissa-ihminen ihan sekaisin pentuja kohdatessaan Ja menee muuten umpiappiukotkin ;) Sekaisin kissoista ;)

      Poista
  10. Olihan kokemus, hiki tuli tässä lukiessakin. Reipas emäntä ja reippaat kissat, no mitä nyt vähän Mielensäpahoittaja. Olisihan ollut lattea juttu jos Mielensäpahoittajakin olisi ollut kuin muut.
    Kaksi söpöilijää kruunaa kaiken...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nimenomaan. Eihän tää olis ollu juttu eikä mikään ilman KissaKaramellin tuohtumusta :) Johan se eläinlääkärikin olisi saanut rahansa ihan liian helpolla ;)

      Poista
  11. Monta kissaa mukana :D Ovatpas pikkuiset kasvaneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kuten poikani tänään sanoi tyttöpennulle; "Sää oot niiin iso verrattuna siihen ku synnyit ja niin pieni verrattuna siihen mitä susta tulee ♥"

      Poista
  12. Ohho, siinä on oltu kisulauman kanssa liikkeellä! :D Mahtavaa, että pennut olivat noin reippaasti ja voi Cinna kun on niin huolehtivainen emo! ♥ Rapsuja kaikille!

    VastaaPoista
  13. Onnistuneet lääkärireissut on kivoja vaikka karamelli vähän mielensä pahoittikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, tää sun kommentti sai heti syvemmän merkityksen, kun luin Ruffen reissusta! Ihanaa että sait sen niin nopsaan kiinni, eikä mitään ehtinyt sattua!

      Poista
  14. Yhyhyhyhyyy KissaKaramellin ilme on niin sydäntäsärkevä ♥ You betrayed my tiny trust!
    On ne penskatkin ihan söpöjä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi KissaKaramellillä on kananmuisti, ja kotona oltiin taas ylimmät ystävät ♥

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit