perjantai 3. huhtikuuta 2020

Sukupuolijakauma

Seuraavaksi esittelyvuorossa pentujen sukupuolijakauma. Kyllä on ollut tämmöiselle harjaantumattomalle kissaharrastajalle haastavaa koittaa selvittää, onko kissanpennut kolleja vai narttuja. Olen lähetellyt kasvattajakumppanilleni peppu-kuvia ja lukenut netistä ohjeita ja katsonut muiden kuvia. Yksi hyvä lähde oli FIN*Tamus birma-kasvattajan sivusto.

Mitä olen teoriassa oppinut, on että tyttökissoilla peräaukko ja sukupuoliaukko ovat lähempänä toisiaan, kuin poikakissoilla. Ja että tyttökissanpnnun takamus näyttää (i):ltä ja poikakissanpennun (:):lta. Mutta käytännössä se on tosi vaikea sanoa, onko ne aukot sitten i-kirjain vai kaksoispiste 😸 

Alkuun olin sitä mieltä, että kaikki on poikia. Sitten päädyin siihen, että ehkä kaksi on kuitenkin tyttöjä. Ja tämä postaus perustuu tämänhetkiseen parhaaseen mahdolliseen arvaukseen sukupuolijakaumasta. Luulen, että meillä on yksi poika ja kuusi tyttöä (ekassa Cinnan pentueessa jakauma oli tismalleen päinvastoin). Tilanne voi toki vielä muuttua lähiviikkojen kuluessa... 

Tyttökasa

Mönkivä tyttökasa

Nukkuva tyttökasa


Poikakasa?

Eiku poikapötkö
 
Kasa poikaa

Nukkuva tiikeripoika

Ja sitten lähti, poika talteen. Mammakissalle riitti kuvaussessiot


Mammakissa siis huolehtii todella tarkkana, että pennut pysyy kasassa ja tallella ...

Pentukasa Day 9

Pentukasa Day 10
Pennuille pitää kurnutella ja kehräillä, ja välillä jopa murista ohjeita, josseivat muuten kuuntele 😺

Kännyräpsyt on on mamman kädenjälkeä, muut kuvat  ja video jälleen tyttären..

2 kommenttia:

  1. Poikapötkö ja tyttökasat. 🥰
    Cinnalla on kyllä todella tarmokas ote pentujen palauttamiseen.

    VastaaPoista

Kiitos, kiva kun kommentoit