keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Vuorovaikutushaaste


Saimme hiljattain Blackie -komistukselta kahden naisen loukusta haasteen. Vuorovaikutushaaste on alunperin lähtöisin täältä. Nyt on meidän aika tarttua toimeen ja pohtia asiaa.

1) Miksi bloggaan?


Olin miettinyt bloggausta jo kauan, vuosia. Ei puuttunut kuin aihe! Mietin puutarhajuttuja ja ruoanlaittojuttuja, mutta upeita ruoka- ja puutarhablogeja on netti pullollaan - rima niihin aiheisiin oli liian korkealla!  Sitten päätimme ottaa kissan. Se on oman bloggauksen arvoinen tarina, mistä tuo päätös syntyi. Ja miten meille sitten päätyikin kaksi kissaa. Ne tarinat saavat vieläkin odottaa. Mutta siis ... päätimme hankkia kissan ja se oli sopivan neutraali ja söpö aihe se. Kissablogi  ♥

KissaKaramelli ja NeitiKassinen 5 viikon ikäisinä
(Kuva: Amurin Siperiankissat)

Tosin bloggaus ei oikein lähtenyt "lentämään", eikä tekstejä syntynyt. Bloggaus vähän niinkuin unohtuikin, mutta sitten tuli aika suunnitella sijoituksessa olevalle kissalle pentuja, jolla lunastaisimme kissan itsellemme. Ajattelin, että pentujen tulevia omistajia saattaisi kiinnostaa seurata pentujen elämää. Itse ainakin janosin kasvattajan sivuilta uusia kuvia kullanmurusta, kun odottelimme KissaKaramellin kasvavan luovutusikään. Niin bloggaus sai siivet ja jutut lähti syntymään: Pentutarinoista ♥

KissaKaramellin pennut, DOB 4.7.2013

En ollut juurikaan seikkaillut Blogistaniassa, aloitin sokkona. Etsin kissablogeja ja vierailin löytämieni kissablogien blogilistoilla. Etsin ja löysin, seurattavia kivoja blogeja. Ja etsin yhä.

2) Tavoitteeni tämän haasteen suhteen?

Eipä tässä sen jalompia tavoitteita ole, kuin vastata haasteeseen ja pohtia omaa bloggaus- ja kommaustyyliä.

Bloggaus ja chillaus on molemmat tyylilajeja

3. Kun vietän aikaa blogien parissa, pidän mielessäni 1:n syyt. Jo niiden avulla koko homma saattaa olla astetta hauskempaa.

Miksi bloggaan? Kertoakseni kissatarinoita!
Tässä Laadunvalvojat loppiaisena tarkistamassa, tuliko verhoista sileät
 


4.Jos bloggamiseni polkee paikallaan, keksin jotain uutta.... 


....Tai pidän tauon ☺ 

 

5. Aina kun linkkaan blogini jonnekin, tutustun yhteen minulle ennestään täysin tuntemattomaan blogiin. Luen ainakin esittely(t), ensimmäinen ja viimeisin postaus. Jos pidän blogista, lisään se lukulistalleni.

Juu, paitsi en linkkaile blogiani minnekkään. Mutta tuosta alan pitää kiinni, että tutustuessani johonkin uuteen, luen myös sen ENSIMMÄISEN bloggauksen. 
 
....Tosin ensimmäinen OMA bloggaukseni on niin tylsä,
että sille voi viitata kintaalla tassulla...
eikä koskaan halua palata
 

 

 6. Päivitän lukulistaani säännöllisesti. Säilytän vain ne blogit, joiden päivittymistä todella odotan ja joiden uudet postaukset luen samoin tein. Poistan ne blogit, joissa mukana olo tuntuu enemmänkin velvollisuudelta kuin kivalta vapaa-ajanvietolta.

Haluaisin käyttää bloggaukseen aikaa enemmänkin, mutta kun tuo "Elämä" välillä haittaa näitä harrastuksia ☺ Sitten kun viimein ehdin lukemaan suosikkiblogejani, on niissä jo niin monta lukematonta bloggausta, ettei sinä iltana sitten muuta ehdikään...Listaa pitäisi päivittää, sillä kuitenkin on muutamia blogeja, joiden päivityksiä en kuitenkaan juuri ikinä klikkaa auki.

7. Kommentit 

Tästä Careilessillä oli haasteessaan hyviä mielipiteitä. Haaste rohkaisee kommentoimaan ja olemaan kommentoimatta, ilahduttamaan ja olemaan vihastuttamasta, olemaan provosoimatta ja provoisoitumatta. Anna palautetta ja tee aloitteita. Nimellä tai nimettömänä.

Itse ilahdumme niiiiiiiin kommenteista että koitamme kommentoida muitakin, vaikkei olisi muuta sanottavaa kuin söpöyden ihastelu. Ja kaikki kissathan ovat söpöjä meidän silmiimme.

..Ei hei pliis kaiveta likapyykkejä Blogistaniassa!

 

8. Jos lukemani postauksen perässä on niitä toiminnot-ruutuja, en epäröi klikata niitä. 

 

Joo, me ei enää ikinä ohiteta laatikoita. Mitään laatikoita!

 

 9. Pidä kirjaa postauksistasi, kommentoinnistasi, lukemisestasi ja raksittamistasi ruuduista. 

 

Me katotaan tarkkana, että mitä nää oikein kirjotat ja kommaat!
"Mitä Jäbä Duunaa?"

10. Otan tämä haasteen lupaukseksi!

Ota sinäkin!


14 kommenttia:

  1. Hauskaa! Kiva, kun kerrotte meille kissatarinoita! Likapyykistä emme mekään pidä. :)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Aika jässiköitä ovat nykyhetkellä, kuvaan verrattuna ☺

      Poista
  3. Aaaw, mikä pentukuva ensimmäisenä ♥.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yep KissaKaramelli kipusi heti sydämeen, NeitiKassista ei uskaltanut ensin edes katsella, hänet kun oli suunniteltu muuttavan Ranskanmaalle. Onneksi suunnitelmat peruuntuivat ja sulotar muutti meille ♥

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos, neidit nauttisivat taatusti myös teidän kolleista =)

      Poista
  5. Voi että mahtava vastaus haasteeseen!!! Oi ku mä nauroin joillekin sun jutuille, kinttaille viittamisilles.. :)))
    Ja aivan ihanat tauko-.. ym. kuvat :)), todella hauskat! Mut tosissaan, se haaste antoi ajattelemisen aihetta ja Joo mekin ollaan alettu bonggaamaan niitä "laatikoita" :) ja klikkaillaan nykyään niitä ahkeraan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua mietitytti erityisesti se, älä "tykkää" takaisin -juttu, eli että ei olis lukijana vaan kohteliaisuudesta, vaan oikeesti liittyisi vain niihin blogeihin, joiden päivityksia todella odottaa. Lukuluetteloni kaipaa siivousta..ja täydennystä!

      Poista
  6. Ai mitään laatikoita ei ohiteta? Yhtään en asiaa epäile:D

    VastaaPoista

Kiitos, kiva kun kommentoit