maanantai 10. maaliskuuta 2014

Valoa ja kevääntuoksuja

Useissa blogeissa on viime aikoina hehkutettu kevään tuloa, ja niinpä mekin kannamme kortemme kekoon. Kevät se on Mansessakin =)

Lauantaina NeitiCassinen makoili apean oloisena....

...tuijotellen ulos

Kysyin ääneen kissoilta, että lähdettäisiinkö ulos, ja siinä samassa molemmat olivat eteisen ovella, innokkaina maukumassa. Ei siinä muu auttanut, vaikka ulkona olikin melkoinen tuulispäivä. Ulkovaatteet päälle, kateille valjaat ja menoksi.


NeitiCassinen halusi ensimmäisenä tarkistaa kukkamaan kunnon..

..maistiaset kuuluu Laadunvalvojan tehtäviin.

Melkoinen pörrykkä Hän on ulkosalla =)

Myös KissaKaramelli tarkisti osaltaan
kuinka mamman kasvit olivat talvesta selvinneet..
Ja maistiaset viimeistään
kertovat totuuden..

Etupihalla tuijoteltiin kadun elämää

NeitiCassinen testasi lempi-ikkunaansa
myös ulkopuolelta, hieman tuntui epäilevän näkemäänsä =)

Lauantaina tuuli niin, että turkkikin oli lähteä...

Ulkoilupusu 

Sunnuntaina aurinkokylvyssä

Sunnuntaina aurinkokylvyssä

Puistossa vaanimassa

Lasten kiipelyteline sopii kissankin väijypaikaksi

Ja sisälle palatessa ehtii aina vähän haukata mamman kanervista..


Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! 
Kuulemma kohta kelit taas vähän kylmenevät, 
nautitaan nyt valosta ja kevään'tunnusta niin kauan kuin sitä tällä erää kestää...


Ja Tervetuloa lukijaksemme Tansku!

16 kommenttia:

  1. Onpas keväisiä ja mukavia kuvia! NeitiCassinen on kyllä epäileväisen näköinen ikkunalaudallaan. Mitähän lie siellä oli kun niin epäilyttää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, mua ihan nauratti kissaneidin ilme :) Ehkä maisema näytti epäuskottavalle ilman sitä hyttysverkkoa :)

      Poista
  2. Ihania kuvia NeitiCassisesta ja KissaKaramellista ♥. Aurinko innosti ulkoiluun viikonloppuna täälläkin, mutta tuuli oli edelleen kylmä.
    Mukavaa viikkoa teillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näimmekin ulkoilukuvanne, teillä päästiin puuhun asti (jota meillä kovasti kadehditaan) :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Vähän on kummallakin korvat luimussa, että en oo ihan varma mitä siinä tapahtu =)

      Poista
  4. Ihania kuvia! Valon lisääntyminen on ihanaa :) Vastasimme nyt teidän haasteeseen! Siinäpä olikin urakkaa kerrakseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisesta! Luimmekin postauksenne jo innolla, kuten aina :)

      Poista
  5. No nyt on turkit tuuletettu raikkaassa kevättuulessa! Näyttivät katit nauttivan ulkoilusta ihan oikeasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KYLLÄ, turkit on pöllytetty oikein kunnolla. Sen verran kova oli puhuri, että peruukit olis lentäneet taivaan tuuliin.

      Poista
  6. Ihania kuvia ja vieläkin ihanampia kisusia ♥ Mukavaa kevättä, täälläkin ihastellaan vihreää maata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurrjalle näyttää kun nurmikko ainakin täälläpäin paikoin jo vihertää!

      Poista
  7. Hihi, pusukuva on mahtava! Huomaa kyllä että tuulee. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtoivatko kumpikin varautua painimatsiin, kun kummatkin on siinä niin varautuineina korvat luimussa =) Että "jos toi herrmoo nii mäkin"

      Poista
  8. Oletko oikeasti monen kissan kanssa yhtäaikaa valjasulkoilemassa? Menin kerran kahden kanssa ja lopputulos oli, että niille tuli tappelu ja toinen irrotti itsensä valjaista : D
    Oli kyllä kiltisti tehty, kun veit ne tutustumaan kevääseen. Ilmeet kertovat kaiken enkä kai koskaan ole nähnyt niin hassua ilmettä kuin ikkunalaudalla : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä kahden kanssa kuljen :) Välillä sujuu mallikkaasti, välillä taas ei. Yllättävän hyvin kissat on oppineet fleksin ja sen, että minä määrään kuitenkin suunnan.

      Mutta esimerkkinä voisin kertoa, että yks niitä haastavimpia reissuja oli tässä taannoin lumikelillä, kun käveltiin 50 metriä niin, että KissaKaramelli meni edellä kauheeta höökiä ja mä vedin nelintassuin haraavaa NeitiCassista perässä. Totesin, että tästä ei tuu mitään ja käännyin. Ja palattiin se 50 metriä kotiin niin, että NeitiCassinen juoksi edellä ja mä vedin perässä nelitassuin vastaan haraavaa KissaKaramelliä. Se ei mennyt ihan putkeen se ulkoilu :)

      Mutta tosiaan yleensä menee suht'hyvin :)

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit