tiistai 12. toukokuuta 2015

Purrrrrnauskis

Tassulinnan ja Elämää ja elämyksiä blogien ihmiset järjestivät kissabloggaajien tapaamisen Kissakahvila Purnauskiksessa lauantaina heti PIROKin näytelmien jälkeen. Pääsin minäkin kyseiseen kahvilaan ensimmäistä kertaa. Olin aika tohkeissani, vaikken venyneiden näytelmien vuoksi ehtinytkään olla kovin kauaa, ennenkuin tapaaminen jo päättyi (arvostelusetelin saaminen kesti tulostimen musteen loppumisen vuoksi ihan älyttömän pitkään).

Olin tapaamisella niin tohkeissani kissablogaajista, etten oikein ehtinyt vielä kahvilan kissoihin keskittyä saati sitten tutustua. Toisekseen kahvilassa oli samaan aikaan joku perhe, jonka lapset leikittivät hereillä ja liikkeellä olevia kissoja niin, ettei väliin oikein päässytkään :)

Joka tapauksessa tapaaminen oli oikein mukava, syötävät oli oikein hyviä maistiaisia tulevalta listalta ja kissat olivat ihania ♥ KissaKahvila Purnauskis on ehdottomasti vierailun jos toisen ja kolmannenkin arvoinen :)  Tapaamisesta ovat postanneet jo myös Tassulinna, Elämää ja elämyksiä, Marraskuun muruset ja Kissakolmio.

Herrrrkullinen jälkkäri -maistiainen
Kaffe KissaKahvilan tapaan :) 
Kissakahvilassa voi tarpeen mukaan myös naamioitua kissaksi :)
Kissakahvilan  ikkunakissoja
Kissasisustusta
Kissoja siellä...
...kissoja täällä...






..kissoja hyllyjen ja ovien päällä...


Tapaamisessa juhlistettiin myös Tassulinnan blogin 1-vuotissynttäreitä pikkuarvonnalla. Saatiin kaikki kirjoittaa arpalipuke jokaiselle kissalle, mitä kullakin on. Meitsi sai siis kolme arpaa. Onnettarena toimi Kahvilan täti :)



Ja onni suosi meidän ikiomaa NeitiCassista.. Jeee! Saatiin varsinainen kalansaalis :) Joka muuten meni kotona heti käyttöön. Huovutettu kala liukuu kivasti laminaatilla, ja saakin aika kyytiä huoneesta toiseen ...





Kiitos järjestäjille Tuijalle ja Pirkolle sekä kaikille mukanaolleille! 

Kiitos myös kaikille lukijoille blogini seuraamisesta,
ilman teitä tää ei olis yhtään näin hauskaa :) :) :)


24 kommenttia:

  1. Voi ei, mä oon niin kateellinen ku kaikki pääsi tonne, mutta mä en... Ehkä sitte ensi kerralla tai joskus. :)
    Hieno kala, meillä kanssa noi huovutetut läpyskät aiheuttaa suurta riemua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Pässin pökimät" haisee kissasta vastustamattomalle :)

      Poista
  2. Oli hienoa että tulit, vaikka menikin myöhäiseen ja pääsit vain rääppiäisille. Kiva että voititte palkinnon ja se oli mieluinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ens kerralla jos ehtis keskittymään niihin kissoihinkin :)

      Poista
  3. Ilona varmaan tykkäisi asua tuolla kahvilassa, kun saisi painia vieraiden riisumien kenkien kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No asukit nimenomaan näytti tykkäävän hajuista kengissä. Tarkkailin kyllä, ettei kukaan nakertanut tai napannut MUN kenkää :)

      Poista
  4. Voi vitsi, näyttääpä hauskalta! Aivan ihana kissalatte! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maistuikin paljon paremmalle, kuin sellainen "tavallinen" :)

      Poista
  5. Ihania kissoja ja kissakahveja jajajaja <3

    VastaaPoista
  6. Tuo kissakahvi on niiiiiiiin söpö! ♥ Ja oikein suloiset asukitkin, mahtavasti järjestetty niille kiipeiltävää kun pääsevät tuollaiseen turvalliseen ja kotoisaan ikkunakoloonkin. :) Onnea kalasaaliista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä kiipeylyjuttuja oli kyllä makeen paljon!

      Poista
  7. Kissakahvila on kyllä todella hieno! Ja niin ihanasti sisustettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokos olis aika sopia sinne seuraava kissablogimiitti?

      Poista
  8. Ihan mielettömän hieno paikka. Kyllä minäkin sinne vielä joskus...

    VastaaPoista
  9. Onnea voitosta! Teillä on selvästi ollut mukava tapaaminen hyvässä seurassa! Kalaisuudesta plussaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kala onkin jo...kateissa :) Niinkuin kaikki parhaat lelut :)

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Niin on :) Ja ihanat ihanat herkut ihanien ihanien kissojen ja henkilökunnan lisäksi :)

      Poista
  11. Kyllä, todella oli mukava olla mukana. Minäkin myöhästyin jonkin verran ja kamera jäi kassiin näyttelypaikalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ens kerralla sitten Molley :) Enemmän aikaa ja kamera, meinaan

      Poista
  12. Kaikki raportit olen uskollisesti koettanut lukea :-). Tuntuu olleen todella mukava tapaaminen (vaikka mitäpä muuta voisi odottaakaan kun kissaihmiset ovat koolla <3) ja mielelläni vielä joskus minäkin mukaan. Tuo kissakuvioinen kahvi on niiiiin ihana, nam. - Onnittelut arpajaisvoitosta! Kohta muuten meilläkin juhlitaan yhtä vuotta - ja tietty arvotaan :-).

    VastaaPoista

Kiitos, kiva kun kommentoit