tiistai 1. maaliskuuta 2016

Pentuja, painoja ja postauksia

Sekalainen postaus. Tässä vielä muutamia kuvia pentujen 9½-10½ viikolta. Lisäksi vähän pentujen painonkehityksestä ja siitä, keitä meillä kävi perjantaina. Lopuksi vielä ostokset viikonlopun PrimaPetPremiumin varastomyynnistä.

Nää maitobaarikuvat alkaa näyttämään kauhuleffoille, joissa jättikokoiset hyeena- tai alienkissat hyökkäävät Cinnan kimppuun :)





Tämä Ikean koristekupponen on aiheuttanut paljon iloa pennuille. Siinä on leikitty painittu, peuhattu, vaanittu, köllitty ja oikein nukuttukin, yksin ja kaksin. Vaikuttaisi erittäin pätevälle pienten kissojen tarvikkeelle. Me annamme sille arvosanan 10+






Myös talon kaikki muut "kissojen makuupaikat" on löytyneet: Niin viltti sohvan selkänojalta, kuin keittiön ja takkatilan kopat. Myös kaikki kolme kiipeilytelinettä on taajaan "koemaattuja" ja hyväksi havaittuja :)

Bartimeus
Betuel
Ben ja Bernice helmikuun alussa, ikä 8 viikkoa
Bartimeus
Kaikki lelut ja kepit on myös testattu. Osaa on testattu niin, että kelpaavat enää vain kaatopaikan koristeiksi. Hiiriä, palloja, tyynyleluja ja huiskia.... aika paljon on nakerrettu. Pahvilaatikoitakin. Onneksi niitä riittää, ettei tarvii siirtyä huonekaluihin :)

Tiikeripojat vaanimassa palloa
 Tämä on yksi parhaita leikkikuvia, ellei jopa pars yhteisleikkikuva.Yläpesässä Barnabas, jonka alla Bookeru (oik), Bartimeus (vas),
 Betuel yksin omalla hyllyllään, ja alimmassa pesässä
Bernice (oik)  ja Ben (vas)

Meillä oli yksi vakivieraamme, varsinainen kissakuiskaaja,
huiskuttamassa huiskaansa, ja kaikki kissat oli mukana leikissä.

Seuraavaksi vähän pentujen painon kehityksestä. Perusohje on, että pennuille pitäisi tulla päivittäin painoa 10-15g tai 100g viikossa. Olenkin punninnut kissanpentuja säännöllisesti kasvun ja terveyden seuraamiseksi. Aika hyvin on tuota kasvun "perussääntöä" noudatettu, toki ei noin täydellisen tasaisesti. Välillä on tullut enemmän ja välillä vähemmän. Toisille pennuille helpommin, ja toisia on pitänyt enemmän vahtia, erityisesti tarjota ruokaa ja alussa jopa ruokkia. Tässä on viikoittainen kasvukäyrä ja 11.viikon, eli torstain lukemat. Kuten käyrästä näkyy, tyttöpentu alkoi tuolla noin 7.viikon kohdalla leikata kasvussaan "tyttöjen käyrälle" ja jäi veljistään jälkeen. Meidän söpöTöpö ♥ Mutta siis kaikenkaikkiaan hyvin ovat murut kasvaneet!



Kuten jotkut teistä on jo kuullut ja lukenutkin muualta kissablogistaniasta, meillä kävi perjantaina ihania kissoihin höpsähtäneitä bloggareita kyläilemässä. Leikittivät pentuja ihan mahdottomasti. Ja palluttivat :) Voit lukea ja katsella upeita kuvia vierailusta sekä Tassulinnan blogista että Marraskuun Murusten blogista. Suosittelemme :) Ja kiitämme kissatätejä vierailusta!


Sunnuntaina iltapäivällä kävin Pirkkalassa, PrimaPetPremiumin varastomyynnistä. Harmi vaan ehdin sinne vasta loppumetreille, alennustavaroista osa oli loppunut jo lauantaina, eikä sunnuntaina ainakaan kissoille häävisti ollut tarjontaa. Löysin kuitenniin jotain. Mm 8 pikkupussia kristallihiekkaa (matkakäyttöön) 15 eurolla.


Ostin kätevät matkakupit vanhojen muovisten tilalle. Reissuissa kun ei viitsi kuljetella porsliinikuppeja. Ja muoviset tuppaa olemaan niin kevyitä, etteivät tahdo pysyä paikallaan nälkäisen kissan käsittelyssä. Nämä kupit ovat painavampia ja näissä oli liukueste pohjassa.



Ostin Primacatin ruokia: 32 purkin laatikko ,maksoi 10 euroa. Ei paha!


Lelut maksoivat euron paketti, tai kappale. Harmi, että valikoima oli jo tosi vähissä.


Ostin myös kolme kantokassia kissoille. Näppärät lyhyille matkoille, jos ei tarvita vessaa mukaan. Nämä maksoivat kympin kappale. Ei huono! 

Varastomyynti järjestettäneen jälleen ensi vuonna. Pikavisiitin perusteella sinne kannattaisi ajella pidemmästäkin matkasta. Siellä oli mm. Petmate Booda Cleanstep -kissanvessat vain 25€ kipale!!! Nehän maksaa joka paikassa yli 50 ekee. Aiemmin seurailin pitkään niiden hintoja, koska ennen "kissanvessaremottiamme" mun teki mieli ostaa sellainen. 



Loppukevennykseksi vielä suloinen Betuel, jonka tabby -kuviosta paljastuu G-kirjain. Kuvion vuoksi Betuelin yksi lempinimi onkin pikku-G ♥ ♥ ♥

25 kommenttia:

  1. Hykerryttäviä kuvia. Teillä on käynyt kivoja vieraita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kävi. Kivoja tätejä jotka ottivat hyviä kuvia :)

      Poista
  2. Ben, minä rakastan sinua ♥♥ Kävit sitten siellä varastomyynnissä :) Minua harmittaa, kun en ollut autolla liikenteessä enkä päässyt sinne. Mutta onneksi teille pääsi bussilla, se oli pääasia :D - emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin ensin ajatellut että en mene. Mutta kun sinäkin siitä muistutit, niin päätin viime hetkellä lähteä.. kannatti. Ja ensi vuonna menen jo aiemmin, vaikka kuinka olisi ryysistä!

      Poista
  3. KISSAPUU! Tarviin just tuollaisen. Pentuineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa katsoin. Aivan välttämätön ja pakollinen!

      Poista
    2. Ooh, meillä on siitä kohta riisuttu malli..puu ilman pentuja! Nyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyh

      Poista
  4. No nih, nyt täällä on taas yks sössöttävä, ihasteleva ja lässyttävä ihminen. Onko pakko näyttää sille tollasia söpöjä palleroita ku sitte se on ihan sekasin ja haluaa väkisin halipusipalluttaa meidät ihan pilalle???
    -Pena ja Punkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että teidän ihmisellä on teidät pusuteltavana pojat ♥ Minäkin pusuttelisin teitä jos nähtäisiin.. ja jos ette pistäisi pahasti pahaksenne :)

      Poista
  5. Tuo yhteiskuva <3 Aivan älyttömän söpöööö.... <3 Hedelmävadit kissanpentujen leikeissä vaikuttais brittipiireissäkin olevan pop, kun oon vauvakuvia käynyt kuolaamassa.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että ollaan ihan pop! Pennut ovat päivittäin tuossa kulhossa. Se on vaan niin hankalassa paikassa valon suhteen, että vaikea näin taitamattoman kuvaajan saada kunnon kuvia..

      Poista
  6. Kissapuu ♥ Kyllä tuo mahtuisi meillekin! (ei varmana mahdu! t. S&O)
    Cinna ihan häviää tuonne pentukasan alle, ressu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä ihan sääliksi käy tuo Cinna kun pennut on niin ahnaita, niinkuin tietty kuuluukin...

      Poista
  7. Betuel kuuntelin pienenä pikku-G:tä eli ei ihme että sinuun niin hurmaannuin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan kanssa esikoisen kanssa kuunneltu aika paljon kyseisen artistin ekaa levyä :) Esmes yks kokonainen 12 tunnin automatka Tampereelta Kittilään :)

      Poista
  8. Hurmureita koko jengi ♥ ♥ ♥ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pennuille helppoa ja luontaista ne hurmurin hommat :)

      Poista
  9. Kissanpentukulho <3
    Teillä oli samanlaisia lelu- ja ruokaostoksia ku meilläkin, katselin myös sitä ufohiekkistä, mutta totesin sen jotenkin turhan pieneksi, portaat vie melkein yhtä ison tilan kuin se itse hiekkisosuus, niin blaah :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että sulla oli samoja ostoksia. Vai kertooko se vähäisestä valikoimasta? ;) Kävitkö säkin vasta sunnuntaina ?

      Poista
  10. Kissapuu, mitä parhautta!! ♥ Ja näyttää maitobaarissa jo "vähän" ahtaalle. :DD Vieläkö Cinnalla maitoa riittää?

    Vau mitä löytöjä!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Cinna harvakseltaan on päästänyt pennut tissille ihan loppuun saakka. Ilmeisesti sieltä vielä jotain tulee....

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit