perjantai 30. joulukuuta 2016

Mirrien joulu

Joulu se oli meilläkin. Kissat olivat tapansa mukaan hyvin avuliaita kaikissa jouluisissa puuhissa. Mieluisinta seurattavaa taisi olla tonttujen pakkauspuuhat, ainakin KissaKaramellille, joka vielä öisinkin hiipi pöydälle tarkistamaan, löytyisikö sitä herkku-lahjanarua jostain hällekin. Ei löytynyt! NeitiCassian nenuun tuntui eniten kinkku, ja Cinnaan osui parhaiten kuusi!

Niin, kaikkien kissojen mielestä mamma ihan hemmotteli karvakasojaan tuomalla sisään iiiiison herrrkullisen vesikupin, ja siihen iiiiiison puun tuoksuteltavaksi ja nakerreltavaksi. NeitiCassinen kävi pureskelemassa alaoksiston risuja poikki, joilla Cinna leikki itsensä illasta toiseen ihan läkähdyksiin. Cinna oli kuusesta todella lumoutunut. Hetken sitä ihmettelin, tämä oli kuitenkin jo Cinnan toinen joulu meillä. Sitten muistin.. Cinnahan saikin viime vuonna pennut juuri ennen joulua, eikä tainnut olla muusta paljoakaan kiinnostunut 😃 Mutta nyt Cinna viihtyi todella paljon kuusen alla. Tuijotellen, vähän nakerrelen, vettä hörppien. Cinna joka ei yleensä esimerkiksi ole kiinnostunut sohvan selkänojasta nukkumapaikkana, saattoikin löytyä sitä tuijottelemasta kuusta, tai nukahtaneena kesken ihailun, kuten tässä alla:

On pehmeän pörröinen unen maa, missä kissa saa rauhassa tassuttaa
ja vaania, nuuhkia sopukoita, joissa vilahtaa outoja hahmoja noita.
On hyrinää, murinaa, mau'utaa ja mukavasti kylkeä kääntää saa.












Pikkukissa kummastellen katsoi oven suusta
kun ei ollut koskaan ennen nähnyt joulukuusta.
"Punainen ja keinuva on juuri tuossa oksassa,
mitähän se sanoo jos nyt koetan tassulla?"

Kas, Kissalan lapset iloissaan 
ovat joulua viettämässä, 
he laulavat hiljaa miu, mau, mau, 
ovat piirissä pyörimässä. 

Ja hauska on heillä piirissään 
kun pyörivät riemuisasti, 
ja laulavat hiljaa, miu, mau, mau, 
ihan illasta aamuun asti.



Kävi meillä jouluaattona pukkikin, Ukko Punanuttu!

KissaKaramelli tarkisti pukin KAIKKI hajut 😂 
Myös Cinna tarkisti pukin Hoodit ja muuvit


Taisi löytyä pukin helmoista aikas monen kodin (suorastaan huumavat) tuoksut,
kun Cinna jäi niitä näin suu auki makustelemaan 😁  
 
Mielensäpahoittaja loukkaantui,
kun muut vaan tuntui saavan paketteja toistensa perään ....

Eikö mulle mamma oikeesti oo mitään? Tää pussi on ihan tyhjä?

No vihdoin MUN!!
Annas jätkä tänne se ja vähän sassiin!

No naru ainakin on sentään laatutavaraa!

Cinnaa sen sijaan paketti jännitti niin,
ettei meinannut uskaltaa mennä lähellekään

KissaKaramelli testaa!

Mitä, oliks tää joku yksinpeli vai? tuumaa Cinna
Lelusta viis, KissaKaramellin mielestä paras joululahja löytyi mamman paketista;
 villasukat, joilla nukkuessa näkee joulun parhaat unet :)

Kaikki lahjat olivat kissoille mieluisia. NeitiCassinenkin oli varsin innoissaan joukoissa mukana, mutta jostain syystä on onnistunut väistelemään valokuvia 😃


Yksi onneton kuva löytyi hetkestä, jossa NeitiCassia
intoutuu härnäämään tuolin alla istuskelevaa Cinnaa



Sitten vielä terkkuja Laitilasta, jossa asuu Cinnan pennuista Barnabas 💖


Barran joulupaisti 

"Lumisesta metsästä valjasteli kotipihalle kissimirri,
kas kummaa, sillä nyt suussaan olikin hiiri!
ylpeänä se kuljetti näyttämään kaikille metsänmaistia,
siitäpäs riittäisi Barra-herralle maukasta joulupaistia." 



Vauhdikkaita viime hetkiä tälle vuodelle ja rauhaisaa paukutonta 💣 vuodenvaihdetta kaikille!

20 kommenttia:

  1. Teidän joulunne on ollut ihana. Ajatella miten kiehtova kuusi! Sellaista ei ollut meillä. Kinkuntuoksu kyllä tuntui nenään, ja ajoittain muodostui suorastaan kahden kissan ja yhden miehen joulukulkue olohuoneesta keittiöön. Myöskään joulupukkia ei nähty, mutta lahjoja saatiin. Oltaisiinkin ehkä menty piiloon, jos joulupukki olisi tullut. Ainakin Figo olisi. Villasukista olemme KissaKaramellin kanssa samaa mieltä, ne ovat laatulahja aina!

    Mainio joulupaisti myös Barnabasilla! Onnea kaatajalle ;)

    Hyvää, rauhallista ja paukutonta uutta vuotta teillekin! Ihana kuulla teistä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, joulu on kyllä tarjonnut perheelleni aina parastaan. Rakastan joulua. Rauhoittumista, hyvää ruokaa ja juomaa, läsnä rakkaita ihmisiä suvusta ♥

      Teidän joulukulkue kuullostaa tutun kivalle :) Ja kiitos, mukava on välillä ehtiä blogistaniaan; kuulemaan ja kertomaan kissatarinoita :)

      Poista
  2. Ihana joulutunnelma teillä. Kuusi on kyllä kiehtova, mutta vanha juttu jo meistä; kiva että Cinna tykkäsit! Ja Karamelli sai oman paketin! Cassista taisi pukki pelottaa :D - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi oikeasti kaikki kissojen paketit olla kissoille yhteisiä, muttei sitä passaa Karamellin kuullen sanoa, ettei vaan tuohtuisi kissaparka uudestaan :)

      Poista
  3. Hienoa, kun on hiirestävää jälkikasvua. Ihminen toivoo, että minäkin saisin hiiren kylmäksi joku pävä. Hieno pukki teillä kävi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kovasti miettinyt, mitä Cinna itse sanoisi hiiren kohdatessaan...Se kun ei tee pahaa kärpäsellekään. Voittaisiko vietti, luulen niin :)

      Poista
  4. Ihana postaus! Terkkuja kaikille karvakamuille<3

    VastaaPoista
  5. Vautsi, ihan oikea joulupukki ja lahjoja! Ootte olleet kilttejä kissoja. :)

    Mielensäpahoittaja-kuva on tosi hauska. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä tilanteesta on useita kuvia, KissaKaramellillä jokaisessa sam ilme :) Tosissaan tuijotti touhua synkin mielin :) :)

      Poista
  6. Teillä tuli tutkittua joulupukki ihan huolella. Nähtävästi ihan ok-tyyppi, kun jalkojen juuressakin voi oleskella? :) Mimminkin mielestä vuoden paras nukkumapaikka olisi uusien villasukkien päällä <3
    Rauhaisaa vuodenvaihdetta teillekin ja onnea tulevaan vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johan se pukki viime joulun aikaan kävi, tuttuhan sen siis täytyi olla...

      Poista
  7. Oooo hieno ja monipuolinen joulu! Ja teillläkin tosiaan kävi pukki. Näin sen pitääkin mennä!
    Hirmu hyvää alkanutta vuotta teille!

    Ilona, Zetor, Ana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on vissiin joku ansa tossa pihassa, kunnei pukki koskaan pääse vilahtamaan ohi.. :)

      Poista
  8. Onpa teillä ollut ihana joulu, pukki ja kaikki... Valtavan hyvää alkanutta vuotta teille kaikille!
    -Pena, Punkku ja ihminen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, ihanaa alkanutta vuotta teille ♥ ja kaikille lukijoillemme (myös piipahtajille)

      Poista
  9. Voi kun on ollut kivaa kun teillä on ollut oikea kuusi ♥ Vilinää ja vilskettä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuusi on kieltämättä tuottanut hurrjan paljon iloa kissoille :)

      Poista
  10. Johas siellä on ollut kaikilla kisuilla ihan A+ -joulu! ♥ ♥ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kaikilla taisi olla juuri sellainen ♥joulu♥

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit