maanantai 4. marraskuuta 2013

Kolmen kissan kulmilla

Viikonloppuisin on ihana kulkea pitkiä lenkkejä kissojen kanssa lähimetsässä. Varsinkin nyt kun Laikkukin ymmärtää jo liikkua valjaissa. Viime viikonloppuna lenkkeiltiin molempina päivinä, noin puolitoista tuntia kerrallaan jaksoivat katit metsiä kyntää! Sellaisesta seuraa kissoille kova nälkä ja täys uupumus. Loppuillan voikin nukkua, eikä tartte enää päivystää ikkunoilla =)

KissaKaramelli kulkee yleensä ensimmäisenä valiten reittiä, mistä mennään. KissaKaramelli kulkee varsin arvokkaasti astellen ja iloisesti häntä pystyssä teitä ja polkuja pitkin. Välillä Hän katsoo taakseen, tulevatko muut perässä. Jos Hän huomaa ehtineensä liian kauas edelle, palaa Hän mielellään hakemaan muita.

Linus aka Laikku aka Bumba (annettiin uusi kutsumanimi meidän bumbsille) säntäilee ja ryntäilee kuin raketti (koko ajan pystyssä olevan) hännän alla ristiin rastiin, ollen välillä joukon viimeinen ja välillä joukon ensimmäinen. Ja harvemmin BumbaBoy on "nätisti polulla", kuten äitinsä.

NeitiKassinen kulkee matalana (häntäkin alhaalla) lönkötellen, mielellään viimeisenä ja varmistaa, että kaikki on tallella. NeitiKassisen valinta on yleensä "viidakkoreitti", hieman polulta ja tieltä viheriölle tai metsään poiketen. NeitiKassinen komentaa tarpeen tullen kovaäänisesti "MÄMÄ NAUNAU KuRRKuRR" laumaa koolle, ja jää aina odottamaan BumbaBoyn jäädessä liian kauaksi aikaa puiden valloitukseen tai jonkun muun yhtä kiehtovan asian ääreen.  Se vahtiminen ja laumankoossapitäminen on jännä ilmiö sinänsä, koska kotosalla NeitiKassinen hakeutuu lähinnä POISpäin muiden kissojen seurasta. Kotona se on KissaKaramelli se joka vahtii ja pesee muita =)

Mutta höpinät pois ja matkaan...

NeitiKassinen maastoutuu
(Kuvan omistusoikeudet kuuluvat tyttärelleni)
Täydelliset syksyn värit, metsässä ja kissassa =)
...muutoinkin aika täydellinen kissaneiti =)


KissaKaramelli ja "Niin hyvää puuta"
(Kuvan omistusoikeudet kuuluvat tyttärelleni)
Löytyi sitä vihreääkin heinää -
ja aika ahne haukkaus =)
BumbaBoy mittaili puita, "vallatakko vaiko eikö?"
(Kuvan omistusoikeudet kuuluvat tyttärelleni)
"Hypätäkkö vaiko eikö",
siinäpä jälleen kysymys

(Kuvan omistusoikeudet kuuluvat tyttärelleni)
Jälleen yksi puu, joka jäi kuin jäikin valtaamatta
(Kuvan omistusoikeudet kuuluvat tyttärelleni)
Voi kissanviikset, vauhti jäi lyhyeksi!
(Kuvan omistusoikeudet kuuluvat tyttärelleni)
No näin tää homma etenee...
(Kuvan omistusoikeudet kuuluvat tyttärelleni)
..tai ei sittenkään.. KOPS
(Kuvan omistusoikeudet kuuluvat tyttärelleni)
Voihan ne puut vallata syömälläkin?
(Kuvan omistusoikeudet kuuluvat tyttärelleni)
Vaikkei puiden kohdalla onnistanut... kivet BumbaBoy valtas kaikki =)
(Kuvan omistusoikeudet kuuluvat tyttärelleni)
Pienemmät kivet... (Kuvan omistusoikeudet kuuluvat tyttärelleni)

...ja isot kivet!
Nih!
BumbaBoy ja NeitiKassinen tsekkaas "Hoodejaan"
(Kuvan omistusoikeudet kuuluvat tyttärelleni)
Ja puunjuurilla taas haikailtiin, josko pääsis ylös...(Kuvan omistusoikeudet kuuluvat tyttärelleni)
Välillä tätikin tsekkas, josko olis päässy puuhun!
..mutta KissaKaramelli tykkää
tarkkailla "Hoodeja" maankamaralta...
...ja BumbaBoy puiden puutteessa ....
...hyppää NeitiKassisen tapaan joka kivelle ja kannolle!
..tai jopa patsaalle!
Kaks kunnon kollia?
BumbaBoy Mannerheimin jaloissa =)
Heiii, mäkin osaan patsastella!

Kiitos kun lenkkeilitte kanssamme ja ...

Tervetuloa raatiimme Minni!
Mukavaa viikkoa kaikille lukijoillemme!

4 kommenttia:

  1. Ihanaa, kun on sen verran lämmintä vielä, että kissat saavat nautiskella ulkoilun riemuista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo saas nähdä kuinka kissat kestää lunta =)

      Poista
  2. Hauskoja kuvia! Yhdessä kuvassa peräti kaksi suurmiestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hauskaa oli kyseisellä lenkilläkin =)

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit