tiistai 7. maaliskuuta 2017

Virolaisissa näytelmissä, Day One

Tämä postaus kertoo Tallinnan kissanäyttelystä lauantaina 18.2.2017. Saavuimme paikalle aamulautalla, josta edellinen postauksemme jo kertoikin.

Ensimmäisenä näyttelyhalliin saapuessamme oli lääkärintarkastus, jonka kaikki kissat toki selvittivät ongelmitta. Lääkärintarkastuksessa tarkastetaan myös paperit että rokotukset ym on kunnossa. Seuraavaksi oli ilmoittautuminen ja näyttelymaksu KÄTEISENÄ. Olin onnellisesti unohtanut koko maksuasian, Suomessa kun maksu hoidetaan jo ilmoittautuessa. Onneksi erilaisista sattumuksista johtuen lompakossani sattui olemaan riittävästi käteistä, ihan vahingossa. Mulla ei yleensä koskaan ole niin paljoa rahaa lompakossa! Ilmoittautumisen jälkeen oli aika etsiä hallista sopiva paikka asettua kissojen kanssa näytille. Siinä onkin välillä oman häkin, varsinkin tuplahäkin kanssa tekemistä, että löytää kolmelle kissalle paikat. Löysimme sellaisen kuitenkin aika helposti ja saimme "teltan" kasaan nopeasti, ja kissat esille heti kympin jälkeen.

No täällä ollaan mamma, mitäs nyt sitte?!?
Näyttelyyn voi mennä joko omien verhojen kanssa tai oman häkin kanssa. Yhteen normihäkkiin saa laittaa 1-2 kissaa, tuplahäkkiin 2-3 kissaa. Meillä oli mukana kolmelle kissalle  oma kaksio, VIP näyttelyhäkki, jossa kissat saivat turvaa toisistaan ja tutuista kodin hajuista 😺


Kissanäyttely on enimmäkseen pitkäveteistä istuskelua ja odottelua. Sibsukat on yleensä arvosteluissa kissaroduista viimeisinä, tai toiseksi viimeisinä (ennen Turkkilaisia Vaneja), ja päivä onkin aina pitkä odotellessa omaa vuoroa. Siinä ehtii pönöttää tovin jos toisenkin!

Voitko mamma lopettaa sen kuvaamisen, tai irvistän!

!! 
NeitiCassiaa se pönöttäminen näytti ihan "sylettävän"..
... päätellen siitä että roikkui vesssan päällä 


Eri väriset eli eri väriryhmiin kuuluvat on jaettu eri tuomareille. Sehän tarkoittaa sitä, että meidän kolmessa eri väriryhmässä kisaavat kissat ovat yleensä kahdella tai kolmella eri tuomarilla. Ja siis aina tuomarinsa viimeisiä tai toiseksi viimeisiä kissoja.... tarkoittaa yleensä aina sitä, että meidän kissojen pitäisi olla omilla tuomareillaan suunnilleen yhtä aikaa 😲

Cinna riippumatossa

NeitiCassia riippumaton alla

KissaKaramelli mamman vieressä
Kissoista puhutaan näyttelyissä ainoastaan numeroilla. Jokainen kissa saa näyttelyyn oman numeronsa. Nimestä tai kasvattajasta puhuminen tuomarin kuullen on ankarasti kiellettyä. Tuomareiden pöytien välittömässä läheisyydessä on aina numerolista, josta voi seurata, monentenako oma kissa arvostellaan. Tuomarin avustaja, assari "tussaa" kissojen numeroita, ympyröiden sen kissan nron, joka on pöydällä ja ruksien sen numeron, joka on jo arvosteltu. Niistä sotkuisista tussatuista listoista pitää yrittää laskelmoida, koska on oman kissan vuoro. Ja samalla jännittää, osuuko kaikille omille vuoro samaan aikaan....

Joko on mun vuoro ? 

Lauantaina meidän kissat olivat onneksi vain kahdella tuomarilla. Cinnalla ja NeitiCassialla oli peräkkäiset numerot samalla tuomarilla. Helppo homma, toinen koppaan ja toinen syliin. Ja lennossa vaihto. Vaikeusastetta vain lisäsi se, että KissaKaramellin vuoro oli lähestymässä yhtä aikaa.....

Ja niinhän siinä kävi, että KissaKaramelli "voitti" ensimmäisen vuoron. Kahden muun vuoro oli niin lähellä, että miespalvelija jäi kytikselle toiselle tuomarille, eikä KissaKaramellistä ole kuvan kuvaa pöydällä. KissaKaramelli on viimeksi ollut näyttelyssä syyskuussa 2015, eikä hää silloin tykännyt näytelmistä lainkaan! Eikä tykännyt nytkään! Jännitti niin että piti olla ihan pienesäs kasassa ja mamman helmoissa. Tuomarin käsissä vähän rentoutui ja antoi jopa tarkastella itseään. Ja serti tuli. KissaKaramelli valmistui luokasta 8 International Premiereksi, siirtyen luokkaan 6.

Sanallinen arvio 😆
Diplomi ja EX1 CAPIB- serti















❣❣❣❣❣❣❣  Onnea ihana KissaKaramelli  ❣❣❣❣❣❣❣

EVVK
Ja kun sain KissaKaramellin lennätettyä häkkiinsä, jatkui sutina.. Ensin Cinna ja sitten NeitiCassia...

Näyttääpä NeitiCassia isolle....

EX 1 CAPIB
 Sanoja sanoja sanoja 


NeitiCassiakin sai sertinsä, kokeili onneaan tuomarin parhaan valinnoissa ja palasi tyytyväisenä häkkiinsä (ei todistuaineistoa). NeitiCassiakin siis valmistui siskonsa lailla IP:ksi, eli international Premiereksi.

 ❣❣❣❣❣❣❣  Onnea rakas NeitiCassia  ❣❣❣❣❣❣❣


Ja vasta seuraavassa postauksessako
mun jännitysnäytelmistä ....??
!HÖH!

14 kommenttia:

  1. Hyvinhän teillä on siellä ulkomailla mennyt, onnea valmistumisen johdosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kivointa kissojen kannalta taisi olla hotellissa :)

      Poista
  2. Onnea molemmille! ❤ Nättejä ja reippaita kissoja teillä ❤

    VastaaPoista
  3. Onnea onnea molemmille karkkikaksosille <3

    VastaaPoista
  4. Onnea hienoista tuloksista! :)

    Tuossa kuvassa siis se mystinen pieni hiekkalaatikko. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on joku isohko "jauhelihalaatikko". Ehkä siinä on ollut jotain kanankoipia tmv. Mahtuu juuri ja juuri kantokopan perälle.

      Poista
  5. Oi, hurjasti onnea!! :) Jännä käytäntö tuo ilmoittautumismaksu paikanpäällä ja vielä käteisellä! Kulttuurierot vai onko se aina ulkomaan näyttelyissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa sanoa, me ei olla oltu muualla ulkomailla. tää oli ihan eka reissu. Mutta maksusta paikanpäällä tiedotettiin jo ilmoittautumistiedoissa ja hyväksymiskirjeessä. Ajattelisin että voi olla tavallisempaakin, noi ulkomaiset tilisiirrot on yleensä yllättävän vaikeita ja niistä taitais olla kulujakin...

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit