torstai 14. toukokuuta 2020

Seitsemän plus seitsemän

Meillä alkaa olla täällä aikamoinen vilinä ja vilske. Kun pennut on hereillä, juoksevat ne edestakaisin ja peräkanaa, leikkivät kaikella mahdollisilla (jopa sähköjohdoilla, jos vain silmä välttää) ja kiipeävät joka paikkaan. Ja painivat ihan mahdottoman paljon keskenään. Täällä kuuluu suloinen pieni töminä, jatkuva rapina ja välillä pieni vikinä. Pennut vikisevät painiessa toisilleen, jos otteet käy liian koviksi. Ne vikisevät emolleen tätä etsiessään ja välillä vessakin on hukassa (tosi harvoin kyllä). Välillä ovat kiivenneet liian korkealle, ja taas vikistään, ihmistä apuun. Myös sihinää ja murinaa kuuluu leikin tuoksinassa. Erityisesti huiskalelut aiheuttaa omistuksenhalua ja murinaa: "mun lelu ÄLÄ edes yritä". Sitten tunnin kahden päästä yhtäkkiä hiljenee, kun kaikki vetäytyvät nukkumaan, kuka minnekin. Pentukasoja näkyy enää harvakseltaan, pennut levittäytyvät kotiimme laajalle. Kiipeilytelineet ja tynnyri ovat suosittuja nukkumapaikkoja. Pennut nukkuvat tunnin pari kerrallaan, joskus jopa pidempään. Ja sitten taas alkaa töminä ja leikin tuoksina.

Erityisen ilahduttavaa näin kasvattajana on, että kaiken söpöytensä lisäksi pennut ovat täysin siistejä. Ensimmäisenä kehäviikkona tuli kehään ne aiemminkin mainitsemani kolme hutia, sen jälkeen kaikki tarpeet on osuneet vessaan. Jotkut ovat jo uskaltautuneet asuntomme toiseen päähänkin, isojen kissojen vessoille. 

Öiksi pennut joutuvat vielä kehään katon alle lukkojen taa. Sen verran ne päiväsaikaankin vielä vikisee tarvitessaan mm. nostoapua (liian korkealta alaspäin), etten saisi nukuttua kyllä yhtään, jos pennut jäisivät "vapaalle jalalle". Cinna ei enää halua pentujen kanssa kehään, mutta naukuu sitten yöllä minut hereille, jotta päästän pentuja hoivaamaan.

Ja sitten paaaljon kuvia huiska- ym leikeistä ensimmäisiltä vapauden päiviltä, kehän ulkopuolelta.

Darling

Damaris

Damaris

Damaris

Diana

Diana

Diana

Diana

Darius

Darius

Darius

Darius

Diamond

Damaris

Drusilla

Damaris

Damaris

Drusilla

Damaris

Darling

Darling




Damaris

Darling

Darius

Drusilla

Damascus



Tulisitko sää meiän kaa leikkii?


Pennut on kyllä niin ihania, että miten ihmeessä selvitään luovutuksesta 7 viikon kuluttua. Nyt on siis saavutettu puoliväli: pennut ovat 7 viikon ikäisiä ja 7 viikon kuluttua ovat luovutusiässä. 

Niin, kaikille pennuille on jo löytynyt rakastava koti 💗



Kuvat@uniporo

10 kommenttia:

  1. Oih! Onkin ehkä hyvä etten pääse nyt kyläilemään, kun en pääsisi sieltä pois :D Miten ne voi ollakin noin söpöjä! Kiitos kun kerroit enemmän teidän tämän hetkisestä arjesta; onneksi teillä on tuo kehä yöksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sä voit Tuija tulla pentuja katsomaan. Mä KOITAN pysyä parin metrin päässä ja heitän sut ulos, jos meinaat liimaantua lattiaan 😻

      Poista
  2. Voi että ne osaa olla suloisia! Miten teillä kukaan ihminen voi kävellä missään, kun pentuja on joka paikassa? 😻

    Teidän videoita voisi katsella tuntitolkulla! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskotaan. Nimittäin mä voin pitkiä aikoja vaan tuijotella ja naureskella noitten touhuja ❤️

      Poista
  3. Iih, on ne niin vekkuleita ♥ Hih, ja osaan hyvin kuvitella millainen hevoslauma teillä on välillä sisälle eksynyt, tirsk.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella, rummutuksesta päätellen norsuja menee ❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️

      Poista
  4. Niin ihanat ja söpöt ja touhukkaat! <3

    Arjen sujuminen on kyllä mielenkiintoista kuultavaa. :) Mitäs porukka syö tällä hetkellä tai tulevaisuudessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kysymys, kiitos. Meillä syödään 50/50. Tein siitä seuraavan postauksen http://justkittying-melike.blogspot.com/2020/05/mitas-meilla-syodaan.html

      Poista
  5. Voi että, siellä on jo niin kova vauhti päällä. Aivan ihania kyllä ovat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä aamunakin ihan pitää omaa päätä pidellä, kun menevät välillä niin... Ja arvaas kun välillä Cinna on mukana riehumassa 😂

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit