tiistai 7. joulukuuta 2021

Synnytys

Kissan tiineys kestää normaalisti 65 (+/- 4 vuorokautta ensimmäisestä astumisesta). Cinnalla on kaksi aiempaa synnytystä alkanut 65. vuorokautena astutuksesta. Niinpä odottelin maanantaina 29.11 jo kovasti pentuja maailmaan. Cinna nukkui muutaman vuorokauden edeltävästi lähes kellon ympäri keräten voimia. Maanantai-iltana Cinna oliki poikkeuksellisesti hereillä ja vaihtoi usein paikkaa. Arvasin kohta alkavan tapahtua.

Mitään ei kuitenkaan tapahtunut puoleen yöhön mennessä ja niinpä suunnittelin vetäytyväni yöpuulle. Makuuhuoneeseen päästyäni Cinna tuli synnytyspesään, eli pahvilaatikkoon, jonka olin tarkoitusta varten tehnyt tällä kertaa todella hyvissä ajoin. Cinna nimittäin alkoi kaivautumaan peitteisiin ja etsimään uusia koloja kotoamme jo 4 viikkoa ennen laskettua aikaa. Ja kun tein heti tuolloin pesälaatikon, on Cinna nukkunut ja huilaillut todella paljon tuossa laatikossa. Koska Cinna hakeutui koloihin niin aktiivisesti jo tiineyden puolivälissä, pelkäsinkin Cinnalla olevan jotain keskenmenoon viittaavia tuntemuksia...Onneksi ei, ja Cinna kantoi pentuja koko täyden ajan 😻

Eli siis, puolen yön aikaan, kun maanantai vaihtui tiistaiksi, Cinna vetäytyi pesään ja aivan kuten aiemmilla kerroilla, Cinna vaati minut pesälle. Jollei käteni ollut pesässä, nousi kissa pystyyn pahvilaatikon reunaa vasten ja huusi minulle. Niinpä otin jakkaran ja kykytin kissan kanssa laatikolla.

 


Näkyvät supistukset alkoivat melko pian ja niitä tuli alkuun noin puolen tunnin välein. Kahden aikaan supistukset tihenivät ja niitä tuli 1-5 min välein. Kun mitään ei alkanut näkymään, soitin jo päivystävälle eläinlääkärille. Kauhukseni sain tietää, että Tampereella oli vain hoitajia tavoitettavissa! Sairastapauksen vuoksi lähin päivystävä eläinlääkäri oli Hattulassa 😨. Ehdin jo todella huolestua, kuinka ikinä ehtisin Hattulaan pentujen ja emon kannalta ajoissa, mikäli apua tarvittaisiin. Onneksi kuitenkin puhelimesta päästyäni ja palatessani Cinnan luo synnytyspesälle, oli ensimmäinen pentu jo näkyvissä. Ensimmäinen pentu syntyi klo 2.58. Seuraavat pennut syntyivät klo 3.42, klo 4.03, klo 4.53, klo 5.29 ja klo 6.33. 


Cinna hoiti synnyttävän emon tehtävänsä jälleen mallikelpoisesti, mutta väsyi totaalisesti. Tarjosin synnytyksen aikana sekä ruokaa että NutriGeeliä ja Cinna söi halukkaasti, mutta energiatankkauksista huolimatta emo väsähti, eikä jaksanut kahden viimeisen pennun kohdalla muuta kuin nuolla pennun naaman puhtaaksi. Minä tietenkin doulan roolissani autoin Cinnaa ja putsailin ja kuivailin kaksi viimeistäkin pentua. En toki tiennyt siinä kohtaa varmaksi, että ne olivat viimeiset. Sen vuoksi en uskaltanut mennä vielä kahteen tuntiin nukkumaan, koska ajattelin Cinnan tarvitsevan apua, mikäli pentuja vielä syntyisi. Saimme kuitenkin molemmat levätä, ja pentumäärä on kuusi. Kuusi suloista palleroa siis maailmassa. 



Meillä on siis jälleen pentuja talossa, ihanaa 💗 Kaikki voivat toistaiseksi hyvin, Cinna hoitaa pentuja antaumuksella ja hartaudella, eikä malttaisi antaa minun edes punnita niitä. Useimmiten Cinna ehtiikin nappaamaan pennun vaa'alta takaisin pesään sillä välin, kun vasta kirjaan lukua ylös 😁. 

Just Kittying Facebook -sivulta löytyy päivittäin vähintään yksi live -video pentupesältä. Kunhan pennut alkavat enemmän touhuta, jaan videoita sitten enemmänkin. 

Just Kittying Instasta löytyy ainakin toistaiseksi vähintään kuva per päivä. Storyynkin koitan kuvia laittaa, toivottavasti enenevässä määrin.

Ja täältä blogista löydät ajoittain tarinoita pentupesältä. 

Pysyhän kuulolla 😻 

6 kommenttia:

  1. No sinä yönä jäi unet lyhyeksi! Kiva kun teit elävän kertomuksen tapahtumista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otettiin piiiiitkät päiväunet. Minä ja Cinna ❤️

      Poista
  2. Teitte Cinnan kanssa kunnon työyön, ei ihme että Cinna oli poikki. Onneksi oli luotettava doula vierellä ❤️
    Onnea vielä kerran ❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️

    VastaaPoista
  3. Hih, Cinna tietää, että pentujen tulee aina syntyä yöllä jolloin palvelusväki ei voi poistua muualle ja energiatasot on molemmilla kutakuinkin samat lopussa. Isosti onnea niin emolle kuin palveluväelle ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Kiitos kiitos, täällä ollaan ihan onnesta mykkyrällä.

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit