perjantai 2. toukokuuta 2014

Pitkä junamatka jonnekin

Päätimme viettää perinteisesti pääsiäisen pohjoisissa. Kissavahdit oli vähissä ja päädyimme ottamaan katit mukaan. Vähän se kissojen mukaanottaminen mietitytti, että kärsiikö kissat pitkästä matkasta ja vieraasta paikasta. Saatte kuulla parin kolmen seuraavan postauksen myötä, miten kaikki sujui :) Tämä ensimmäinen postaus on menomatkastamme kissojen kanssa.

Koska matka oli pitkä ja tavaraa paljon, päädyimme siihen ratkaisuun, että muu perhe meni autolla, niinkuin ennenkin. Minä ja kissat sekä äitini menisimme junalla. Junassa kissat saisivat jalotella. Toisekseen pelkäsimme KissaKaramellin maukuvan koko matkan, mitä se yleensä tekee, jos joutuu olemaan automatkan kopassa. (KissaKaramelli tykkäisi matkustaa penkillä kuin herraskaiset, turvavyövaljaissa).

Päätimme matkasta vaan niin "äkkilähtönä", että pohjosiin menevissä junissa ei ollut yhtään makuupaikkaa enää jäljellä. Menolippumme oli yöjunaan, lemmikkieläinvaunuun.

Kissat pakenivat pakkailua sänkyyn.
Siellä loikoillessa saattoi vahtia kasseja,
mitä niihin tulee ja koska ne lähtee liikkeelle :)

Yöjuna lähti klo 21.34 Mansesta
ja oli Kolarissa klo 10.25

Ompelin kantokoppiin suojakankaat.
 Hei propsit mulle, olin käyttänyt ompelukonetta
 edellisen kerran yläasteella, joskus kasarilla siis :)

Eläinvaunu oli viimeistä penkkiä myöden täynnä ihmisiä, joiden lisäksi vaunussa oli ...... 7 kissaa ja 7 koiraa. Voitte arvata...meteli, ja tuoksumaailma oli välillä "huumaava". Varsinkin yksi söpö chihu piti kovaa mekkalaa, lähes tauotta. Onneksi sillä ei ollut yhtä pitkä matka kuin meillä :)


Sieltä se KarkkiKaksikko tarkkaili tilannetta :)
Kissat olivat koppiensa etuosassa,
 koska takaosassa oli vessaosasto :)
 Karkkikaksoset viihtyivät pääosin suojakankaiden
 peittämissä kantokopissaan. Pidin vielä hartiahuiviani
luukkujen edessä, että saivat olla ihan rauhassa,
 ilman koiruleiden tuijottavia katseita.

Aina kun vähän raotin "verhoa", ja kurkkasin kissoja, KissaKaramelli kurnutti ja kehräsi leipoen kovasti etutassuillaan. NeitiCassinen näytti jännittävän enemmän, ja esim sylissä ollessaan työnsi päätään tiukasti kainalooni.

Eläinvaunussa oli mahdottoman kuuma.
KissaKaramelli tuli mielellään välillä jalkatilaani nukkumaan.
 NeitiCassinen ei viihtynyt kuin kopassa tai sylissä.


NeitiCassinen ei syönyt koko matkalla, vettä ja kourallista raksuja lukuunottamatta. KissaKaramelli sen sijaan söi märkäruokaa ja raksuja, ja joi vettä halulla.

Matka sujui siis hyvin, ja kissat viihtyivät
 enimmäkseen omissa kantokopissaan.

Junamatkan jälkeen piti matkaa vielä taittaa Onnikalla. Se jännitti minua etukäteen eniten, koska meillä oli ennakkotieto siitä, että jatkokyyti on tuurista kiinni - kuski päättää päästäänkö mukaan. Jos bussissa olisi yksikin allerginen, ei kissoja voisi ottaa kyytiin. No onneksi kuski oli heti myötämielinen ja suurin ongelma oli mahtuminen... bussiin jonottavien määrä näytti pelottavan runsaslukuiselle, ja kuskikin pohti että kissat pitäisi ottaa syliin. Mutta loppujen lopuksi kantokopat eivät oikein taittuneet kaikkien suksien ja matkatavaroiden päälle ja kopat kissoineen sijoitettiin bussiin. Bussi oli kattoon asti täynnä ihmisiä. Kaikille ei riittänyt istuinpaikkoja, vaan myös käytävä oli täynnä seisovia matkustajia. Ja minä tukin bussin käytävän kahdella jättimäisellä kantokopallani :) Bussikuski oli onneksi lupposan lepposa, ehkä mukavin kuski koskaan :) Hiki virtasi täpötäydessä bussissa, eikä kukaan päässyt eteen eikä taakse kantokoppien tukkiessa "latua", mutta kuski tuumas vaan että "naatitaan kun on niin hieno päiväkin". Aurinko paistoi täydeltä taivaalta!


Päästiin ihan kuskin kaveriksi.
Kantokopat peräkkäin käytävällä,
 minä istuin niiden välissä, lattialla :)
Siinä vilahti yks puoltoistatuntinen!


Lopulta edessä häämötti määränpäämme, luminen tunturinhuippu!

Seuraavassa postauksessa kissojen mökkielämää :) Pysythän kyydissä...

20 kommenttia:

  1. Teillä on ollut tosi jännä matka! Minä (Pepsi) olisin nauttinut koko matkan uudesta, kun Max olisi vain ollut pelkuri kopassaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se vähän meni menomatka meilläkin. KissaKaramelli kehräili ja oli silminnähden onnellinen siitä, että pääsi mamman matkaan. Hän on aina. NeitiCassinen oli varautuneempi, niin että välillä piti kääntää ihan takapuolikin luukun suuntaan....ja silmät kiinni pahimmissa paikoissa :)

      Poista
  2. Pysytään matkassa! Ei epäilystäkään.

    Teillä on ollut kovin tiivis tunnelma, Naukula taas on kovin autio Helmin nukuttua pois. Huomenna kyllä tänne on tulossa perintöprinssi, josta piti tulla pikkuveli mutta elämä heittelehtii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Mamma N. Olen sanaton. En voi edes kuvitella! Voimia!

      Olen ollut liian pitkään poissa blogistaniasta...

      Poista
  3. Ilman muuta seurataan reissun muutkin vaiheet. Nostan kyllä sinulle hattua että olet kahden kissan kanssa jo noin pitkän matkan taittanut, meidän kolleille matkailu on vierasta ja eläinlääkärireissutkin ovat melkoista mouruamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan kerran majoituttu isolla kirkolla hotellissa kissojen kanssa ja se meni niin todella hyvin että uskalsin lähteä :)

      Poista
  4. Oho, teilläpäs onkin ollut pitkä matka! Ilmeisesti on mennyt ainakin alkumatka ihan hyvin ;) Minä en ensiksikään olisi tohtinut kissojen kanssa ryhtyä tuollaiseen matkantekoon, ja se olisi kyllä luultavasti liikaa ollutkin. Tai sitten ei, kissat osaa joskus yllättää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllämainitulla hyvällä kokemuksella olin luottavainen. Ja kissat todella yllättivät omalla positiivisuudellaaan.

      Poista
  5. Melkoinen määrä kilometrejä. Ja uusia hajuja ja kokemuksia. Kyllä te olette rohkeita! (Myrskyllä tulee pahoinvointi jo kymmenen kilometrin jälkeen...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi meidän katit eivät ole koskaan tulleet huonovointiseksi. Tosin hetken epäilin niin käyvän..NeitiCassinen istui sylissäni jollain asemalla ja kun juna lähti liikkeelle, oli liikkuva maisema neidille liikaa ja hää näytti jo vähintään huonovointiselle. Mutta pään painaminen tiukasti kainalooni pelasti tilanteen. Paluumatkalla Neitikin jo makoili ikkunalla maisemasta nauttien :)

      Poista
  6. Huikea seikkailu teillä, huh! Yllättävän hyvinhän teillä on mennyt! Toivottavasti menee yhtä hyvin paluumatkakin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kaikki meni hyvin... Tosin minä olin kummassakin päässä saunaa vailla, sen verran hikeä pukkas kanniskella koppia, joissa kummassakin oli sisällä noin 4, 5 kiloa liikkuvaa kissaa :)

      Poista
  7. Tehän melkoisia seikkailijattaria olette!
    Meillä on viisi kilometriä eläinlääkäriin ja sinä aikana tapahtuu kaikki mahdollinen (Ja mahdoton; kerran en kiireessä löytänyt kuljetuslaatikkoa ja laitoimme Robertin pahvilaatikkoon -se tietty pyristeli itsensä matkan aikana vapaaksi).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, mutta en voinut muutakuin nauraa kommentillesi.. miten saitte Robertin kiinni ja mihin hän karkasi?

      Poista
  8. Oikeaa extreme-matkailua, aikamoinen matka seikkailunhaluisillekin ;) En uskaltaisi.

    MIelenkiinnolla jään odottamaan osaa 2!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää onkin hurrjinta extremeä, mihin mamma pystyy

      Poista
  9. Oho, matkailua, hui! Toivottavasti perillä on kivaa ;)
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
  10. Pipsun ja Miirun Pirjo3. toukokuuta 2014 klo 22.56

    Ootte kyllä sankareita! Noin pitkä matka, juhlapyhinä ja julkisilla; täältä paljon kunnioitusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se menomatka oli ehkä turhan extreme, cats and dogs.... Tai kissulit nukku kopissaan, mää oon liian vanha istumaan läpi yön

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit