Pitkä junamatka jonnekin

Päätimme viettää perinteisesti pääsiäisen pohjoisissa. Kissavahdit oli vähissä ja päädyimme ottamaan katit mukaan. Vähän se kissojen mukaanottaminen mietitytti, että kärsiikö kissat pitkästä matkasta ja vieraasta paikasta. Saatte kuulla parin kolmen seuraavan postauksen myötä, miten kaikki sujui :) Tämä ensimmäinen postaus on menomatkastamme kissojen kanssa.

Koska matka oli pitkä ja tavaraa paljon, päädyimme siihen ratkaisuun, että muu perhe meni autolla, niinkuin ennenkin. Minä ja kissat sekä äitini menisimme junalla. Junassa kissat saisivat jalotella. Toisekseen pelkäsimme KissaKaramellin maukuvan koko matkan, mitä se yleensä tekee, jos joutuu olemaan automatkan kopassa. (KissaKaramelli tykkäisi matkustaa penkillä kuin herraskaiset, turvavyövaljaissa).

Päätimme matkasta vaan niin "äkkilähtönä", että pohjosiin menevissä junissa ei ollut yhtään makuupaikkaa enää jäljellä. Menolippumme oli yöjunaan, lemmikkieläinvaunuun.

Kissat pakenivat pakkailua sänkyyn.
Siellä loikoillessa saattoi vahtia kasseja,
mitä niihin tulee ja koska ne lähtee liikkeelle :)

Yöjuna lähti klo 21.34 Mansesta
ja oli Kolarissa klo 10.25

Ompelin kantokoppiin suojakankaat.
 Hei propsit mulle, olin käyttänyt ompelukonetta
 edellisen kerran yläasteella, joskus kasarilla siis :)

Eläinvaunu oli viimeistä penkkiä myöden täynnä ihmisiä, joiden lisäksi vaunussa oli ...... 7 kissaa ja 7 koiraa. Voitte arvata...meteli, ja tuoksumaailma oli välillä "huumaava". Varsinkin yksi söpö chihu piti kovaa mekkalaa, lähes tauotta. Onneksi sillä ei ollut yhtä pitkä matka kuin meillä :)

Sieltä se KarkkiKaksikko tarkkaili tilannetta :)
Kissat olivat koppiensa etuosassa,
 koska takaosassa oli vessaosasto :)

 Karkkikaksoset viihtyivät pääosin suojakankaiden
 peittämissä kantokopissaan. Pidin vielä hartiahuiviani
luukkujen edessä, että saivat olla ihan rauhassa,
 ilman koiruleiden tuijottavia katseita.

Aina kun vähän raotin "verhoa", ja kurkkasin kissoja, KissaKaramelli kurnutti ja kehräsi leipoen kovasti etutassuillaan. NeitiCassia näytti jännittävän enemmän, ja esim sylissä ollessaan työnsi päätään tiukasti kainalooni.

Eläinvaunussa oli mahdottoman kuuma.
KissaKaramelli tuli mielellään välillä jalkatilaani nukkumaan.
 NeitiCassia ei viihtynyt kuin kopassa tai sylissä.

NeitiCassia ei syönyt koko matkalla, vettä ja kourallista raksuja lukuunottamatta. KissaKaramelli sen sijaan söi märkäruokaa ja raksuja, ja joi vettä halulla.

Matka sujui siis hyvin, ja kissat viihtyivät
 enimmäkseen omissa kantokopissaan.

Junamatkan jälkeen piti matkaa vielä taittaa Onnikalla. Se jännitti minua etukäteen eniten, koska meillä oli ennakkotieto siitä, että jatkokyyti on tuurista kiinni - kuski päättää päästäänkö mukaan. Jos bussissa olisi yksikin allerginen, ei kissoja voisi ottaa kyytiin. No onneksi kuski oli heti myötämielinen ja suurin ongelma oli mahtuminen... bussiin jonottavien määrä näytti pelottavan runsaslukuiselle, ja kuskikin pohti että kissat pitäisi ottaa syliin. Mutta loppujen lopuksi kantokopat eivät oikein taittuneet kaikkien suksien ja matkatavaroiden päälle ja kopat kissoineen sijoitettiin bussiin. Bussi oli kattoon asti täynnä ihmisiä. Kaikille ei riittänyt istuinpaikkoja, vaan myös käytävä oli täynnä seisovia matkustajia. Ja minä tukin bussin käytävän kahdella jättimäisellä kantokopallani :) Bussikuski oli onneksi lupposan lepposa, ehkä mukavin kuski koskaan :) Hiki virtasi täpötäydessä bussissa, eikä kukaan päässyt eteen eikä taakse kantokoppien tukkiessa "latua", mutta kuski tuumas vaan että "naatitaan kun on niin hieno päiväkin". Aurinko paistoi täydeltä taivaalta!

Päästiin ihan kuskin kaveriksi.
Kantokopat peräkkäin käytävällä,
 minä istuin niiden välissä, lattialla :)
Siinä vilahti yks puoltoistatuntinen!

Lopulta edessä häämötti määränpäämme, luminen tunturinhuippu!

Seuraavassa postauksessa kissojen mökkielämää :) Pysythän kyydissä...