maanantai 8. heinäkuuta 2013

Vastasyntyneet pennut ja emokissan ripuli




Oi tätä ihanuutta! Kuusi ihanaa pentua sulostuttaa päiviämme.Tässä he kaikki ovat varsin söpösti, Alarivi nukkuu, ylärivi aterioi ja emo on varsin tyytyväinen. Kuva on otettu pentujen ollessa päivän vanhat.


Pentukasa:
Iltaisin kun pennut nukahtavat, Karamelli jättää pennut kasalle nukkumaan, ja tulee pentuhuoneesta (makuuhuoneesta) ulos käppäilemään ja meitä muita tervehtimään.






Tässä lisää näytteitä erilaisista pentukasoista, pentujen ollessa kahden päivän ikäisiä:



 

Tänään pentujen ja emokissan elämää on varjostanut emokissan ripuli. Se alkoi yöllä ja jatkui iltapäivään saakka. Katti kävi vessassa toistakymmentä kertaa ihan vesiripulilla. Sanotaan, että istukoiden syöminen aiheuttaa ripulia, mutta ei kai näin myöhään enää, siis näin monta päivää synnytyksestä ja istukoiden syömisestä?

Hain kasvattajan ohjeiden mukaisesti apteekista  Attapectiniä. Sitä annetaan 1-3 kertaa päivässä. Annoin heti yhden. Tosin kattimokoma ei suostunut sitä ottamaan. Kattini ottaa pillerit yleensä ihan hyvin, mutta tämä Attapectin oli varsin vettyvää mallia, ja alkoi liettymään kissan räkiessä sitä suupielestään useita kertoja. Lopulta päätin liettää sen sitten veteen ja annoin nesteen ruiskulla suuhun. "Konstit on monet sano akka kun kissalla pöytää pyyhki." Myös illalla, kun oli seuraavan pillerin aika, lietin sen suoraan veteen ja annoin kissalle sen ruiskulla suuhun. Hyvin meni alas!

Kissa oli iltaan asti ilmeisen huonovointinen, koska ei syönyt oikeastaan mitään koko päivänä. Lipitti ruoista nesteet ja jätti muuten syömättä. Muina päivinä ruokahalu on ollut tosi hyvä ja katti on syönyt kaiken mitä olen pesään kantanut. Nyt tänään eka ruoka meni vasta illalla ehkä yhdeksän aikaan. Ja onneksi puoliltaöin katti söi vielä lisää. Tämän päivän ripuloinnista ja syömättömyydestä johtuva lievä kuivuminen on näkynyt myös maitomäärässä. Ekat päivät emolta tuli hyvin maitoa ja pentujen paino on noussut huikeasti. Tänään nousu on vain muutamia grammoja, vähän pennusta riippuen, minimissään 2g. Tiedän että pennun paino saattaa sahata enkä ole vielä mitenkään älyttömän huolissani, varsinkaan kun emo alkoi jo syömään eikä ole enää ripuloinut. Mutta säikähdettiinhän me aika tavalla.Toivon että aamulla luvut vaa´alla ovat tätä päivää huomattavasti paremmat, tai sitten täytyy antaa pennuille lisämaitoa.

Toivon todella että kaikki menee hyvin, eikä minun tarvitse turvautua letkuruokintaan pentujen kanssa. Olen toki letkuttanut ihmisiä, lapsiakin, mutta siitä kokemuksesta ei ole mitään iloa, kun "potilas" on tommonen rontti satagrammanen!!! Apua! Kissanpennuille suositellaan lisämaitojen antamista letkulla, koska aspiroivat todella helposti, eli vetävät maidon helposti "väärään kurkkuun".  Se ei ole toivottavaa se!

´Til tomorrow, huomenna ollaan taas viisaampia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kiva kun kommentoit