sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Kissanruoho

Joku aika sitten kissablogistaniassa jaettiin vinkkejä ruohon kasvatukseen. Yksi hyvän kuulloinen vinkki oli maissiruoho, sopii kuulemma niin ihmisille kuin kissoillekin :)

Päätimme kokeilla kissanruohon omatoimikasvatusta mekin.. Ostin muiden siementen ohessa kissanruohoa ja lisäsin purkkiin myös maissin siemeniä. Mahtava ruohohan siitä kasvoi, kissat tykkää oikein kovasti vahvasta maukkaasta ruohosta. Sopiva määrä ruohoa auttaa, ettei tule oksennuksia, vaan karvat kulkee hyvin kuidun mukana koko "kissaston" läpi. Kumpikin; liika karvasto ja liika ruoho, aiheuttavat oksentelua. Onneksi näyttää siltä ,että kissat ovat alkaneet hallitsemaan ruohonsyöntiä, eikä hullaannu siitä liikaa =)

Kissanruohot ja maissinsiemet multiin 4.5.
Peittelin siemenkerroksen kevyesti mullalla

Haivenet 8.5.

Ja hups, 11.5 ruoho oli jo operointia vailla =)


Viikonloppu on ollut ihanan lämmin. Koivuallergia estää mamman ulkoilun, mutta kissat ovat olleet koko viikonlopun ulkoiluhäkissään. Tänäänkin sunnuntaina menivät sinne jo kympin maissa aamulla ja hain sisään ysin jälkeen illalla. (Toki piipahtivat välillä sisällä syömässä ym, ja muut ihmispalvelijat ovat käyneet tarhassa viihdyttämässä kissoja ja tekemässä kaikennäköisiä pihahommia kissojenkin iloksi :)  )

Tässä meidän "raadot" sunnuntai-iltana; aivan kanttuvei kokopäivän ulkoilun jäljiltä. Ei viiksikään värähdä :)





Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

22 kommenttia:

  1. Täytyypä ottaa vinkistä vaari ja yrittää kasvatella tuollainen ruohoseos. Tällä hetkellä meidän Viiru vetelee vehnänorasta - kaupasta ostettua, kun sillä on laiska emäntä. Ja aina kun tulee uusi erä ruohoa, villiintyy syömään oksennukseen asti. Mutta onneksi rauhoittuu parissa päivässä.
    Hyvin on samanlaiset asennot täälläkin Viirulla kuin noilla teidän kisuleillakin. Ja epäilen, että kohta on emännälläkin;)
    Sinne myös oikein kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vehnänorasta täälläkin on tähän mennessä ostettu, ja harmiteltu kun sitä ei aina ole. Ja saattaa olla, että tämä "kätevä emäntä" vielä usseemman nipun ostaakin...mutta vaihtelu virkistää sano kissa ku mummolla pöytää pyyhki :)

      Poista
  2. Muhkea sato! Ja voi että, kuulostaa niin ihanalta elämältä tuo ulkotarhailu, meillä joudutaan vielä vuosia odottamaan moista luksusta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kissat tuntuu siitä pitävän, koska pyytävät sinne heti aamupalan jälkeen. Vähän harmittaa, ettemme keksineet ratkaisua, jossa kissat voisivat omatoimisesti kulkea esi ikkunasta tarhaan, mutta hyvä edes näin.

      Poista
  3. Teillä on hyvä ruoho! Meillä pitäisi myös laittaa kasvatus alulle taas. Ja "kissasto" on hauskasti sanottu, otamme sanan käyttöön :D

    Teillä onkin ollut rankkaa ulkoilua. Tytöillä on ollut vissiin paljon työnjohtamista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissasto on suora lainaus Nalle Puhin ystävältä Tikrulta, joka tykkää kehua ja pullistella mahtavaa lihaskissastoaan :) Joten käyttöön vaan :)
      Työnjohtajan tehtävät ovat erittäin vaativia, varsinkin kun palvelusväki vaikuttaa täysin vahdittavalta, niin ettei voi hetkeksikään silmää ummistaa :)

      Poista
  4. Herkulliselta näyttää huikkaa Myrsky täältä takavasemmalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrsky taitaa kuitenkin mieluiten valita mehevän hiiripaistin ;)

      Poista
  5. Komean ruohon olet kasvattanut, tuota täytyy kokeilla talviaikaan kun ei saa luonnonruohoa.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luulen, että jatkamme kokeiluja vasta kesäkauden päättäjäisten jälkeen..nyt tätä herkkua on ylllikyllin luontoäidin tarjoamana :)

      Poista
  6. Ulkoilun jälkeen kyllä unet maittaa! Upeaa ruohoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat oli kyllä ihan kanttuvei sisällepäästyään. Koko yön oli tosi hiljaista :)

      Poista
  7. Emmä silleen kauheasti ole kateellinen teidän sadosta... ;D

    Kyllä on eläinrukat uupuneita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli kaapissa niik vanhoja "popparin siemeniä", ettei niistä olis varmaan edes popcorneja poksunut. Tulipahan ikivanha pussinpohja käyttöön :) Ja jäihän niitä vielä pariin kasvatuskertaan ;)

      Poista
  8. Nyt teillä on jo kaksi happimyrkytettyä kissaa! No, ehkä ne kuitenkin myrkyttivät itse itsensä! :)
    Sitä paitsi kissojen happimyrkytys on henkilkökunnan yöunien kannalta pelkästään hyvä asia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaarallinen tarttuva tauti. Iskee myös ihmispalvelijoihin pihahommissa :) Aika raadoksi vetää itse kunkin :)

      Poista
  9. Ulkoilu on rankkaa ja niiin ihanaa! Vink vink, Myrtti rakastaa kaupan salaattihyllystä löytyvää villirucolaa, ei tavallista vaan ehdottomasti villiä. Söi sitä niin paljon jotta piti eläinlääkärille soittaa onko sopivaa kissalle. Ei keksiny syytä miksi pitäisi olla antamatta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvä se, villirucola tilauslistalle heti kun syssy joutuu ja ruoho pihalla "loppuu"

      Poista
  10. Todella hyvännäköinen ruohotupas! Täällä on maissi itänyt heikonlaisesti jo kahdesti peräkkäin. Epäilemme iäkkäitä jyviä syypäiksi, joten loppujen kohdalla taitaa olla popcorn-illan paikka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli kyllä aikas iäkkäät maissit.. en olis uskaltanut enää poppareiksi laittaa :)

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit